Mediasuunnittelu tuntuu olevan kokeneillekin markkinoinnin ammattilaisille aikamoista salatiedettä. Ei ole olemassa selkokielisiä oppaita siitä, miten mediasuunnitelma kannattaa tehdä ja mitä kaikkea sitä tehdessä on hyvä miettiä. Eikä edes googlettaminen auta.
Superskills® The Media Matchmaker -alusta tarjoaa ratkaisun ongelmaan. Median varaaminen ja mediasuunnitelman tekeminen on sen avulla yhtä helppoa kuin varaisi matkan verkossa.
Olemme jo pari vuoden ajan kehittäneet intohimolla eteenpäin Superskills-alustaa, jonka tavoitteena on auttaa yrityksiä ja markkinointitoimistoja löytämään itselleen sopivimmat kumppanit ja säästämään samalla aikaa.
Think Ink -innovaatiokilpailun myötä ajatuksemme ovat olleet entistä enemmän median ostamisen ja myymisen konventioissa. Olemme entistäkin vakuuttuneempia siitä, että olemme uuden ja mielenkiintoisen aiheen äärellä. Media Matchmakerille on iso tarve.
Helpon työkalun avulla mainostaja voi miettiä ja määritellä tarpeensa selkeästi ja tehokkaasti ja pystyy tekemään täsmällisempiä tarjouspyyntöjä mediamyyjille. Mediasuunnittelu yksinkertaistuu, kun asiakkaan ei tarvitse muuta kuin kiteyttää omat tarpeensa, haasteensa ja kohderyhmä – loput hoitaa Superskills. Mediamyyjän arkeen kuuluu jatkuva kontaktointi ja asiakkaiden muistuttaminen. Superskills auttaa ja tuo lisäarvoa yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa.
Media Matchmakerissä on kyse mediatoimiston palveluiden demokratisoinnista. Kun omat tavoitteet määritellään nopeasti, niihin sopivan mediasuunnitelman ja tarjoukset voi saada jopa kolmessa päivässä.
Keväällä panostimme vahvasti palvelun designiin yhteistyössä Futuricen ja Columbia Roadin kanssa. Olemme innoissamme uudesta ilmeestä! Hyvä design on yksinkertaista ja antaa tilaa itse palvelulle – parhaat asiat elämässä ovat yksinkertaisia.