16.10.2018

SportaPost esittäytyy

SportaPost – Post like a Pro

Miten III-divarin jääkiekkojoukkue Rovaniemeltä saavutti enemmän some-näkyvyyttä kuin paikallinen Mestis-joukkue ja sai samalla jopa SM-liigaseurat kateellisiksi ennen kaikkea nopeista, mutta myös näyttävistä postauksistaan? Tarina alkaa kolme vuotta sitten, syksyllä 2015. SportaPost sovellus oli tuolloin vain kaukainen ajatus päässäni, kun tein jääkiekko-otteluiden grafiikoita (ennakoita, pelaajakortteja ja tuloskuvia) lähinnä Photoshopilla ja postasin niitä someen. Tarkoitus oli tehdä kuten ”isot pojat” rapakon takana NHL:ssa eli komeita kuvia heti. Ei ollut aikaa odottaa seuraavaan päivään, koska fanit halusivat tiedon välittömästi pelin jälkeen.

Hypätään ajassa pari vuotta eteenpäin toukokuuhun 2017. Tein edelleen grafiikoita paitsi mainitulle III-divarijoukkueelle myös paikalliselle Mestis-joukkueelle ja tarvittaessa muillekin. Kysyntää oli enemmän kuin pystyin tarjoamaan. Aikani ei enää riittänyt kaikkien kuvien tekemiseen käsin – tarvitsin nopeamman ja helpomman keinon. Niin päätin sanoa itseni irti työpaikastani ja perustaa oman yrityksen. Finnveran alkutakauksen jälkeen menin pankkiin esittelemään ideaani. Onneksi luottamusta löytyi. Yrityksen nimeksi tuli KojoApp, ja tavoitteenani oli luoda mobiilisovellus, jolla jokainen urheiluseura ja joukkue pystyisi tekemään huippuluokan some-sisältöä helposti ja nopeasti.

Ensimmäiseksi piti löytää kumppani, sillä en osaa itse koodata riviäkään. Onnekseni löysin Jari-Pekka Hakolan syksyllä 2017. Ensimmäinen versio sovelluksesta julkaistiin joulukuussa 2017 KojoApp-nimellä. Siinä oli 8 erilaista tulospohjaa ja muutama bugi. Olimme ensimmäisen kerran esillä Slush-startup-tapahtumassa ja siellä ratkaisumme herätti kovasti kiinnostusta. Saimme paljon arvokkaita kontakteja ja palautetta ennen kuin sovellus oli edes käytössä. Kevään 2018 aikana kehitimme sovellusta eteenpäin ensimmäisten käyttäjien kanssa. Pääsimme mukaan Rukan Pipolätkä -turnaukseen yhdessä NHLWAMin kanssa (NHL Without a Map -nettisarja) sekä Ice Hockey Triathloniin. Näissä saimme mukavasti näkyvyyttä ja pikkuhiljaa myös lisää käyttäjiä oikean jääkiekon parista. Testasimme sovellusta myös nyrkkeilyssä, ja olimme mukana muun muassa maaliskuun GeeBee-turnauksessa Helsingissä.

Huhtikuussa pääsimme pitchaamaan Suomen bisnesenkeliverkoston eli FIBAN:in tilaisuuteen, ja siitä alkoi urheilutermein sanottuna meille uusi kausi. Yhteensä neljä bisnesenkeliä oli kiinnostunut sijoittamaan meihin. Kävimme neuvotteluja pitkin kesää ja lopulta 16.8. allekirjoitimme sopimukset. Tiimi vahvistui, ja tekemiseen saatiin lisäpotkua. Investointien lisäksi saamme käyttöömme sijoittajien äärettömän arvokkaan kontaktiverkoston ja mahdollisuuden siirtyä seuraavalle tasolle. Uusi nimi SportaPost kuvastaa paremmin sitä, mitä me teemme.

Kesän aikana olemme olleet mukana muun muassa Street Hockey Tourilla ja Jesse ja Ville Allstar -hyväntekeväisyystapahtumassa. Teimme molempiin tapahtumiin tulospohjat niiden omalla ilmeellä. Sovellusta käytettiin myös ensimmäisessä ballhockeyn SM-turnauksessa heinäkuussa. Lisää käyttäjiä on saatu jalkapallosta, salibandysta, pesäpallosta ja amerikkalaisesta jalkapallosta. Käyttäjämäärä on kasvanut noin 30 % joka kuukausi, ja aktiivisia käyttäjiä on varovaisesti arvioiden tällä hetkellä noin 150 joukkuetta Suomessa ja Ruotsissa (latauksia on noin 900).

Sijoittajien lisäksi olemme saaneet Business Finlandin innovaatiosetelin, jonka turvin testaamme sovellusta alkusyksyn aikana tenniksessä ja golfissa – ne ovat suurimmat yksilöurheilulajit maailmassa ja kytkeytyvät jääkiekkoon sitä kautta, että monet jääkiekkoilijat pelaavat niitä kesäisin. Olemme ehdolla Nordic Startup Awards -kilpailussa Best bootstrapped startup -kategoriassa – siitä Nordic Startup Bits kirjoitti elokuussa erinomaisen artikkelin.

Ja nyt se iso kysymys: Mikä on sovelluksen pihvi, ansaintamalli? Tavoitteena on tarjota urheiluseuroille työkalu, joka helpottaa heidän kommunikointiaan fanien ja sponsoreiden kanssa. Sovellus on ilmainen ja sellaisena haluamme sen pitää. Se on mahdollista, kun yhdistämme joukkueet ja sponsorit. Seuraava iso askel onkin rakentaa alusta, jolla joukkue voi ansaita rahaa näyttämällä sponsoreiden logot jokaisessa postauksessaan. Me teemme kaiken valmiiksi (grafiikat, värit, fontit, joukkueiden ja sponsoreiden logot ym.) ja käyttäjä voi vain postailla menemään. Tavoitteena on myös saada koko joukkue postaamaan, jolloin julkaisujen kattavuus on moninkertainen verrattuna pelkkään joukkueen some-tiliin. Sponsoreille tarjoamme postaus-analytiikkaa sponsorirahan provisiota vastaan. Kyseessä on siis WIN-WIN-WIN.

Sovelluksessa on tällä hetkellä yli 100 erilaista pohjaa. Siihen on tulossa paitsi lisää sisältöä, myös lisää ominaisuuksia, kuten joukkueiden logojen kuvahaku, grafiikoiden kääntömahdollisuus sekä kieliversiot. Yritys on saanut hyvän startin, ja nyt tavoittelemme lisää käyttäjiä. Sovellus on saanut sovelluskaupoissa keskimäärin 4,9/5 tähden arvostelut – sillä tasolla haluamme pysyä jatkossakin. Tyytyväiset käyttäjät kertovat sovelluksesta mielellään jopa vastustajilleen. Tästä on hyvä jatkaa.