Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella journalistiikan oppiaineessa toiminut tutkimus- ja kehittämishanke ”Journalistisen tiedonhankinnan tehostaminen tekstianalyysityökaluilla” pyrki selvittämään, kuinka uutistoimitusten tiedonhankintaa voidaan tehostaa tekstianalyysityökaluilla.
Jyväskylän yliopiston hankkeessa pyrittiin löytämään paras työkalu tiedonhankinnan tueksi ja luomaan opasmateriaalia sen käyttöön. Kehittämishanke löysi neljä erityisesti journalistiseen työhön soveltuvaa ohjelmaa, joilla voidaan tehostaa ja nopeuttaa tiedonhankintaa suurista aineistomääristä.
Viranomaiset tuottavat ja julkistavat valtavia määriä raportteja, selvityksiä ja erilaisia asiakirjoja. Toimittajalta puuttuu yleensä aikaa, taitoja ja ohjelmia, joilla tehdä tutkivaa- tai datajournalismia. Tarjolla olevat suuret tietomäärät saatetaan sivuuttaa ja esimerkiksi korvata yksittäisillä haastatteluilla. Suurten tietoaineistojen analysointiin on kehitetty lukuisia tekstianalyysityökaluja, jotka tehostavat tiedonhankintaa ja mahdollistavat muun muassa tehokkaat haut sekä sanamäärien ja -yhteyksien nopeat analyysit.
Tutkimushanke aloitettiin kirjallisuuskatsauksella, jossa pyrittiin kartoittamaan tekstianalyysiohjelmia. Kartoitettuja ohjelmia karsittiin esimerkiksi oletetun perustoimittajan tiedontarpeiden, osaamisen ja resurssien mukaan: Ohjelmien tuli olla maksuttomia tai edullisia, käyttäjäystävällisiä, helposti omaksuttavia sekä ennen kaikkea nopeita käyttää. Tärkeä vaatimus oli myös lähde- ja tietosuoja eli toimittajan pitää pystyä hallitsemaan sovellusta omilla laitteilla ilman yhteyttä pilvipalveluun.
Hankkeen löytämät tekstianalyysityökalut helpottavat journalistista työtä muun muassa laskemalla ja listaamalla aineiston sanat, näyttämällä yhteyksiä tekstissä sekä tarjoamalla erilaisia koko aineiston kattavia hakuja. Ohjelmien avulla toimittaja saa nopeasti selville, mitä aineisto sisältää ja mistä sieltä tarvittava tieto löytyy. Ohjelmat tarjoavat tehokkaammat puitteet myös tutkivalle journalismille, jolla voi näin saada tuloksia enemmän ja nopeammin.
Ohjelmista selvästi parhaaksi jokapäiväiseen uutistyöhön valikoitui Voyant Tools. Se on tekstianalyysityökaluista nopein käynnistymään, käsittelemään tietoa sekä käyttää, koska sen eri näkymiä voi käsitellä näytöllä yhtäaikaisesti. Ohjelma on myös selvästi muita helppotajuisempi ja selkeämpi ilman erikoissanaston tai erilaisten toimenpiteiden opettelua.
Hankkeen verkkosivuille laadittiin toimitusten käyttöön tekstianalyysityökalujen arviot neljästä soveltuvimmasta ohjelmasta ja niiden ominaisuuksista sekä hyödynnettävyydestä journalistisessa työssä. Lisäksi sivuilta löytyy Voyant Toolsin käyttöön kouluttavia opasvideoita ja lyhyt opas. Näiden opasvideoiden avulla journalistit voivat ottaa käyttöön tekstianalyysityökaluja helposti ja nopeasti. Ohjelma soveltuu jokaisen journalistin tiedonhankinnan tueksi vakiokäyttöön.
Hankkeen tuloksista ja tekstianalyysityökaluista julkaistiin myös kolme podcast-jaksoa. Podcastin jaksoissa syvennytään tarkemmin tekstianalyysityökalujen käyttöön uutistyössä sekä esitellään ohjelmat ja niiden erityispiirteet.
Hankkeesta laadittiin myös tieteellinen raportti. Se esittelee hankkeen tutkimusvaiheet sekä tulokset. Raportti palvelee journalistista jatkotutkimusta ja uusien toimittajien opetusta sekä perehdytystä tekstianalyysityökalujen käyttöön. Raportti julkaistaan virallisesti lokakuun aikana ja sen voi ladata hankkeen verkkosivujen kautta.
Voit lukea lisää tutkimushankkeesta Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta.
Media-alan tutkimussäätiö rahoitti hanketta vuonna 2021.
Säätiö myönsi aiemmin tänä vuonna tutkimustukea myös projektin jatkohankkeelle.