11.10.2022

Tampereen yliopistolle 76 874 euroa tutkimustukea

Media-alan tutkimussäätiö myönsi 4.10.2022 Tampereen yliopistolle 76 874 euroa tutkimustukea jatkohankkeelle ”Reilu media. Vaientamisesta kunnioittavaan moniäänisyyteen”.

Hankkeen tavoitteena on edistää moniäänistä ja kunnioittavaa mediajulkisuutta ilman vastakkainasettelua. Hanke on selvittänyt tähän mennessä erilaisia vaientamisen mekanismeja, joita kansalaiset ovat kokeneet vaihtoehtoisia näkemyksiä esittäessään. Näitä lähestytään hankkeessa mediakulttuurin inklusiivisuuden haasteina, jotka ovat usein luonteeltaan sosiaalisia ja yhteiskunnallisia.

Hankkeen seuraava vaihe toteuttaa yhteistoiminnallisia työpajoja toimittajille ja mediasisältöjen tuottajille. Työpajoissa tarkastellaan analysoidun aineiston pohjalta esimerkkejä aiheista, joiden käsittely on valtamediassa koettu vaillinaiseksi tai polarisoivaksi. Työpajoissa pohditaan moniäänisen ja kunnioittavan median rajaehtoja sekä suunnitellaan reilun median mukaisia toimintatapoja.

Tavoitteena on kehittää Reilun median toimintamalli, joka palvelee toimittajia ja mediatuottajia oppaan tavoin moniäänistä ja erilaisia ihmisiä näkemyksineen kunnioittavan mediasisällön tuottamisessa. Hanke tuottaa uutta tietoa ilmaisunvapauden ja mediajulkisuuden dialogisuuden toteutumisesta kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta sekä tarjoaa välineitä mediajulkisuuden inklusiivisuuden kehittämiseksi.

Media-alan tutkimussäätiö myönsi tukea myös TUTKIMUKSEN ENSIMMÄISEEN VAIHEESEEN syyskuussa 2021.