Media-alan tutkimussäätiö myönsi 14.9.2021 Tampereen yliopistolle 80 794 euroa tutkimustukea hankkeelle ”Reilu media. Vaientamisesta kunnioittavaan moniäänisyyteen”.
Hankkeen tavoitteena on lisätä ymmärrystä kansalaisten tuottamasta verkkojulkisuudesta moniäänisyyttä lisäävänä julkisuustilana, joka voi tarjota vaihtoehtoisia ja täydentäviä näkemyksiä sekä tarpeellista yhteiskuntakritiikkiä. Taustalla on huoli demokratiaa tukevan keskustelun vähenemisestä ja kansalaisten vaikenemisesta leimatuksi tulemisen pelossa.
Hankkeen tutkimuskohteena ovat kansalaisten tuottamat verkkosisällöt sekä näiden vaihtoehtoisten näkemysten vaientamiseen pyrkivät mekanismit. Tutkimus väittää, että kansalaisten näkemysten ja kritiikin vaientaminen keskusteluareenoita sulkemalla tai leimaamalla voi ajaa ihmiset omiin leireihin, jolloin keskustelu rajautuu samoin ajattelevien keskinäiseksi ja viestinnällinen polarisaatio syvenee. Vastaavasti moniäänisyyttä ja vaihtoehtoisia näkemyksiä salliva mediajulkisuus tukee demokraattista keskustelua ja vahvistaa kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan ja mediaan.
Tutkimus perustuu tapaustutkimukseen, siihen liittyviin haastatteluihin sekä toimittajille suunnattuihin työpajoihin. Tutkimuksen teoreettisena näkökulmana demokraattisen mediajulkisuuden kapenemiseen ja ihmisten vaikenemiseen on hiljaisuuden spiraalimalli sekä vastakkaista kehityssuuntaa edustava voimaantumisen spiraali.
Hankkeessa kysytään: millaisia vaientamisen mekanismeja verkossa julkaisevat kansalaiset kohtaavat, miten he mediajulkisuuden kokevat sekä millaisia keinoja voidaan löytää moniäänisen ja ihmisiä näkemyksineen kunnioittavan mediasisällön tuottamiseksi?
Analysoidun aineiston ja työpajojen yhteiskehittämisen tuloksena kuvataan reilun median toimintamalli, jota voidaan soveltaa journalististen sisältöjen tuottamisessa ja mediakasvatuksellisena välineenä medialukutaitojen kehittämisessä. Hanke tuottaa uraauurtavaa tietoa ilmaisunvapauden ja dialogisuuden toteutumisesta ruohonjuuritason perspektiivistä, ja vastaa kansalaisyhteiskunnasta nousevaan tutkimukselliseen tarpeeseen.