Reilu media -hanke pyrki edistämään moniäänistä ja kunnioittavaa mediajulkisuutta ilman polarisoivaa vastakkainasettelua. Hankkeessa kehitettiin navigaattori reilun median tuottamisen työvälineeksi sekä kansalaisia ja vaihtoehtoisia näkemyksiä kunnioittava mediasisältöjen tuottamisen toimintamalli.
Tampereen yliopiston ”Reilu media. Vaientamisesta kunnioittavaan moniäänisyyteen” -tutkimushankkeen taustalla oli huoli demokratiaa tukevan keskustelun vähenemisestä, mediajulkisuuden polarisoitumisesta ja kansalaisten vaikenemisesta leimatuksi tulemisen pelossa. Hankkeen tutkimuksellisena lähtökohtana oli kriittinen huomio siitä, että kansalaisten näkemyksiä ei esitetty medioissa riittävän moniäänisesti samalla, kun tutkimuksellinen fokus oli pääosin disinformaation tuottamissa ongelmissa.
Reilu media -hanke kohdisti huomionsa moniäänisen ja erilaisia näkemyksiä kunnioittavan mediajulkisuuden edistämiseen, mikä tukee demokraattista keskustelua ja vahvistaa kansalaisten luottamusta mediaan ja yhteiskuntaan. Hankkeen ajatuksena oli, että journalismin tehtävänä on moniäänisen ja kunnioittavan keskustelun tukeminen. Hanke halusi tuottaa mediataloille ja toimittajille sekä tutkimuskentälle tietoa kansalaisten mediaosallistumisen mahdollisuuksista ja esteistä.
Tutkimus perustui tapaustutkimukseen, siihen liittyviin haastatteluihin sekä toiminnallisiin työpajoihin. Tutkimus kohdistettiin tilanteisiin, joissa vaihtoehtoisia näkemyksiä oli pyritty vaientamaan ja moniäänisyyden toteutumista kaventamaan. Tapaustutkimuksen kohteiksi ja aineistoksi valittiin valtavirrasta poikkeavia näkökulmia ja kiistanalaisia aiheita. Aiheiksi valikoituivat ajankohtaiseen koronapandemiaan sekä vaihtoehtoisiin ja täydentäviin hoitomuotoihin (CAM, Complimentary and Alternative Medicine) liittyvä mediajulkisuus.
Vaihtoehtoisten näkemysten vaientamista valtavirtamediassa tutkittiin media-analyysilla. Tutkimuksessa selvitettiin, ilmenikö Suomen pandemia-ajan valtamediassa kansalaisten kriittisten näkemysten ulossulkemista ja mahdollisesti polarisaatiota vahvistavaa viestintää.
Tutkimuksessa voitiin tunnistaa pandemian alkuajan mediasisällöistä viestinnällistä polarisoitumista vahvistavia elementtejä, kuten dialogisuuden puute, puhujakategorioilla oikeuttaminen, ihmisten luokittelu sekä ääri-ilmaisujen käyttäminen. Lisäksi aineistossa esiintyi valittuun moraalikoodiin perustuvaa faktan konstruointia, joka voi lisätä ihmisten välistä vastakkainasettelua.
Polarisoituneesta ajatusrakenteesta kertovat kielteiset stereotypiat, asioiden esittäminen mustavalkoisina ja retoriset sanavalinnat. Media-aineistossa polarisoivaksi polttoaineeksi voitiin luokitella leimaavat ja stereotyyppiset ilmaisut, kuten ”salaliittoteoreetikot”, ”disinformaation levittäjät”, ”kultteihin hurahtaneet” ja ”ymmärtämättömät” sekä yleistävät luokittelut, kuten ”rokote- tai tiedevastaiset”.
Aineistosta poimitut ilmaisut, sanavalinnat, symbolit ja kuvat aktivoivat vaaran, moralisoinnin ja mitätöinnin tulkintakehyksiä. Nämä tulkintakehykset rajoittavat yleisölle tarjottavaa ymmärrystä tilanteiden monimuotoisuudesta. Moralisoinnilla luotu kahtiajako stigmatisoi toisia, jotka eivät seuraa yleisesti vallalla olevia käytäntöjä.
Aineistosta oli löydettävissä määrällistä moniäänisyyttä, kuten yleisökyselyitä ja erilaisia näkemyksiä esittävien haastatteluita. Näiden käsittely johti kuitenkin vaihtoehtoisten tai epäilevien näkemysten oikaisemiseen tai mitätöimiseen.
Kansalaisten kokemuksia vaientamisesta tutkittiin inklusiivisen mediajulkisuuden tulokulmasta. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä mahdollisuuksia kansalaisilla on tuoda esiin myös kriittisiä ja valtavirrasta eroavia näkemyksiä mediajulkisuudessa, ja mitä esteitä tämä kansalaisaktiivisuuden muoto kohtaa. Aineisto koostui hankalilla terveysaiheilla mediajulkisuuteen osallistumaan pyrkineiden kansalaisten haastatteluista.
Tutkimusta varten rakennettiin haastatteluaineiston alustavan luennan sekä viestinnän ja mediatutkimuksen kirjallisuuden viitoittamana analyysikehikko. Tutkimuksessa jäsennettiin mediakulttuuriin soveltaen neljä inklusiivisuuden ulottuvuutta kansalaisten osallistumisen ja osallisuuden tarkasteluun:
Yhteiskunnallinen konteksti käsittää yhteiskunnalliset rakenteet, kuten lait, säädökset ja vallitsevat toiminnalliset käytännöt sekä kulttuuri. Yhteiskunnallisen ulottuvuuden inklusiivisuutta mahdollistavia tekijöitä ovat esimerkiksi sananvapaus, ihmisarvon kunnioittaminen ja kansalaisten yhdenvertaisuus.
Alustat ja käytännöt -ulottuvuudella kuvataan valtavirtamedian ja muiden mediajulkaisujen sekä sosiaalisen median julkaisualustoja. Alustoja hallinnoivat tahot määrittelevät niiden mahdollistavat käytännöt, joita niissä julkaisevat toimittajat ja muut sisällöntuottajat toimintatavoillaan edelleen muovaavat.
Mediaan pääsyn ulottuvuus käsittää kansalaisten teknisen pääsyn mediasisältöjen vastaanottamiseen ja tuottamiseen. Pääsy tuottamiseen sisältää mahdollisuudet mielipiteiden ja omien mediasisältöjen esittämiseen. Tuottaminen mahdollistuu esimerkiksi mielipidekirjoituksena tai sosiaalisen median keskusteluihin osallistumalla.
Sosiaalipsykologinen ulottuvuus merkitsee ajatusrakenteita, ilmapiiriä ja vuorovaikutusta media-alustan tarjoajien ja kansalaisten kesken. Sosiaalipsykologiset tekijät vaikuttavat myös kansalaisten keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mediasisältöjä tuottavien kansalaisten kokemaa kannustusta tai kritiikkiä. Inklusiivisuutta estävät ajatusrakenteet voivat merkitä esimerkiksi ihmisryhmiä jakavaa tunneilmastoa, joka ajaa ihmisiä omiin leireihinsä.
Inklusiivisuuden analysointikehikkoa käyttämällä aineistosta tunnistettiin kaikkiin edellä mainittuihin osa-alueisiin liittyviä esteitä. Haastateltavat esimerkiksi pohtivat taloudellispoliittisten intressien vaikutusta mediajulkisuuteen. Media-alustojen käytäntöjen epäiltiin johtavan valtavirrasta eroavien näkemysten syrjimiseen ja toisiinsa liittymättömien asioiden, kuten rokotekriittisyyden ja vaihtoehtohoitojen, niputtamiseen.
Mediaan pääsyä saattoi haastateltavien mukaan rajoittaa hankaliksi koettujen aiheiden välttely mediaorganisaatioissa. Pääsy nähtiin monesti helpommaksi paikallislehdissä, radiokanavilla ja sosiaalisessa mediassa. Sosiaalipsykologiset esteet merkitsivät haastateltavien mukaan tunnepohjaista erilaisten näkemysten tuomitsemista ja mitätöimistä, mitä tapahtui sekä sosiaalisessa mediassa että valtamediassa, joista jälkimmäinen koettiin vakavampana.
Haastatteluaineiston mukaan myös haastateltavien kriittisen medialukutaidon harjoittaminen, kuten lähteiden kriittinen tarkistaminen ja taloudellisten taustavaikuttimien pohdinta, saattoivat sulkea heidät ulos yhteisestä keskustelusta.
Moniäänisen ja reilun median toimintatapojen kehittämiseksi hanke toteutti kolme työpajaa, joihin kutsuttiin toimittajia, freelance-toimittajia sekä aktiivisia kansalaisia, jotka olivat julkaisseet mediasisältöjä. Tavoitteena oli yhteisten keskustelujen ja yhteiskehittämisen menetelmin löytää keinoja moniäänisen ja kunnioittavan mediasisällön tuottamiseksi myös hankalista ja kiistanalaisista aiheista.
Työpajojen ja aiempien haastatteluaineistojen pohjalta hankkeessa kehitettiin työvälineitä toimittajille ja muille mediasisältöjen tuottajille reilun median ja erilaisia näkemyksiä kunnioittavien mediasisältöjen tuottamiseksi.
Reilun median tuottamisen työvälineeksi kehitettiin ”Reilun median navigaattori”, joka on verkossa toimiva työkalu toimittajien avoimesti käytettäväksi. Navigaattori on tehty avuksi ja ajatusten herättäjäksi toimittajille, jotka työstävät juttuja hankalista aiheista. Navigaattorilla pyritään popularisoimaan tutkimustietoa ja lisäämään keskustelua reilusta ja moniäänisestä mediajulkisuudesta.
Navigaattorissa voi edetä toimitusprosessissa vaihe kerrallaan tai syventyä aiheeseen liittyviin oppaisiin ja tutkimustietoon tietopankissa. Prosessin aikana Reiluusnavigaattori esittää kysymyksiä pohdittavaksi sekä antaa vinkkejä toimittajan arkeen.
Hankkeen yhtenä tavoitteena oli kehittää kansalaisia ja vaihtoehtoisia näkemyksiä kunnioittava mediasisältöjen tuottamisen toimintamalli. Toimintamallista muotoutui ”Reilun median tiekartta kohti vastuullista, kunnioittavaa, moniäänistä ja inklusiivista mediajulkisuutta”. Tiekartan suunnittelu pohjautui työpajoihin osallistuneiden toimittajien toivomukseen helposti ymmärrettävästä apuvälineestä sekä kansalaisaktiivien kokemuksiin ja kehitysehdotuksiin.
Tiekartan tarkoituksena on olla helppokäyttöinen apuväline toimittajille hankalien aiheiden työstämisessä. Tiekartta on nopeasti silmäiltävissä ja muistuttaa toimittajaa moniäänisen ja inklusiivisen median tärkeydestä. Reiluusnavigaattori on osa tiekarttaa ja tarjoaa hieman enemmän informaatiota.
Reilu media. Vaientamisesta kunnioittavaan moniäänisyyteen -loppuraportti (pdf)
Media-alan tutkimussäätiö rahoitti hanketta vuosina 2021, 2022 ja 2023.
