11.5.2023

PING Helsingille 22 049 euroa tutkimustukea

Media-alan tutkimussäätiö myönsi 27.4.2023 pitämässään kokouksessa 22 049 euroa tutkimustukea PING Helsingin hankkeelle ”Somevaikuttajat mediamaisemaa muokkaamassa”.

Vaikuttajamedia muokkaa mediamaisemaa sekä talouden että sisällöntuotannon käytäntöjen tasolla. Mainostajien kiinnostus vaikuttajamarkkinointia kohtaan näkyy paitsi mediainvestointien muutoksena, myös toimijaverkostoissa. Vaikuttajamedian koko lähestyy vuoden 2022 ennusteiden (IAB&Kantar) mukaan jo kokoluokaltaan radiomediaa ja vaikuttajien rooli perinteisen median puolella on jatkuvasti laajempi. Mediasisällöntuotannossa vaikuttajamedia näkyy ensinnäkin niin, että vaikuttajat ovat systemaattisesti esillä televisiossa etenkin tosi-tv- ja viihdeohjelmissa, koska mediataloissa ajatellaan näin voitavan houkutella nuoria yleisöjä ohjelmien pariin. Toiseksi vaikuttajamedian alustoilla ensin omaksumat kerronnan muodot kuten lyhytvideot tulevat osaksi median palvelujen kerrontaa. Mediamyynnin näkökulmasta vaikuttajamedian monikanavaistuminen tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös perinteisten medioiden kasvulle.

Ammattimaisten sosiaalisen median sisällöntuottajien eli vaikuttajien (influencers) muodostama vaikuttajamedia on Suomessa vasta vähän tutkittu media-alan muutosilmiö.

Kyse on toimialasta, joka kilpailee mainosrahasta vakiintuneiden mediayhtiöiden kanssa kaupallistamalla alustojen käyttömahdollisuuksien avulla luomaansa mediatilaa. Vaikuttajat ovat mediajulkisuuden ja taloudellisten selvitysten perusteella voineet luoda nopeasti varsin menestyviäkin mediayrityksiä.

Tutkimushankkeen tuloksena syntyy tietopaketti yleisön mediakäytön muutoksista, odotuksesta vuorovaikutukselle sekä avoimuudesta erilaisille tulevaisuuden mediapalveluille. Tulokset käsitellään keskustellen median tulevaisuustyöpajassa, jonka tarkoitus on ristiinpölyttää eri mediatoimijoiden ajatuksia ja tuottaa näkemystä television, radion, uutismedian ja aikakauslehtien kilpailukyvyn lujittamiseksi alustoituneessa toimintaympäristössä.

 

Media-alan tutkimussäätiö on myöntänyt PING Helsingille tutkimustukea myös vuosina 2019, 2020 sekä 2021.