26.5.2021

Miten kuvitella tulevaisuuden media-arkea?

Tulevaisuuden media-arki nuorten kuvittelemana -tutkimushankkeessa (2020–2021) tutkittiin, millaista media-arkea nuoret toivovat ja millaisin menetelmin voitaisiin kuvitella vaihtoehtoja nykyiselle media-arjelle. Projektissa kehitettiin työpajamalli media-alan toimijoiden ja muiden tulevaisuuden media-arjen kuvittelusta kiinnostuneiden käyttöön.

Arjen teknologiatäyteisyys ja sen herättämät kokemukset ovat nousseet esiin sekä eri tieteenalojen tutkimuksissa että mediassa. Media/arki 2030 -työpaja on kehitetty, jotta nuoret saisivat pelillisessä hengessä pohtia nykyistä media-arkeaan ja sen mahdollisia nurjia puolia. Lisäksi työpajan idea on luoda mahdollisuuksia sen kuvittelemiseen, millaista toivottava media-arki voisi olla tulevaisuudessa. Harjoitukset antavat mahdollisuuksia valita työpajalle  jonkin teeman (esimerkiksi älylaitteet, sosiaalinen media, uutiset tai pelit). Mikään ei estä työpajan toteuttamista vaikkapa omassa työyhteisössä.

Työpajan kehittämisen taustalla on ajatus, että tulevaisuutta ei ole määrätty ennalta vaan siihen voi vaikuttaa. Katsomme, että on tärkeää tarjota nuorille tilaisuuksia saada kuuluviin omia ajatuksia ja arvoja ja vahvistaa tällä tavoin heidän toimijuuttaan aktiivisina kansalaisina. Media/arki 2030 -työpaja korostaa nuorten tulevaa koskevien käsitysten, toiveiden ja pelkojen painoarvoa jo siksi, että tulevaisuus koskee erityisen oleellisesti juuri heitä.

Hanke toteutettiin Tampereen yliopiston Comet-tutkimuskeskuksen ja Aalto-yliopiston Informaatioverkostojen koulutusohjelman yhteistyönä, ja sitä rahoitti Media-alan tutkimussäätiön osana Nuoret ja media -hakuaan. Mediataloista yhteistyökumppaneina olivat Yleisradio ja Turun Sanomat.

Hankkeen vastuullisena johtajana toimi mediatutkimuksen professori Seija Ridell Tampereen yliopiston Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnasta. Aalto-yliopistossa hankkeesta vastasi työelämäprofessori Risto Sarvas. Tutkimuksen käytännön toteutuksesta vastanneiden tutkijatohtori, YTT Minna Saarikedon (Aalto-yliopisto) ja tutkija, YTM Auli Harjun (Tampereen yliopisto, Comet) lisäksi projektissa työskentelivät tutkimusassistentteina FM Kati Hiltunen ja mediatutkimuksen maisteriopiskelija, yhteisöpedagogi Kaisa Koski.

Lataa Kuvittelutyöpajan malli (pdf)

Päätösseminaarin esitys (pdf)

Lisätietoja:
Minna Saariketo (yhteystiedot)

 

Media-alan tutkimussäätiö myönsi hankkeelle rahoitusta vuonna 2019.