Media-alan tutkimussäätiö myönsi 4.10.2022 Johanna Pentikäiselle 25 269,80 euroa tutkimustukea pilottitutkimukselle ”Transmediaalisten luku- ja kirjoitustaitojen pelillinen oppimisalusta”.
Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uudenlainen, transmediaalisten luku- ja kirjoitustaitojen pilottivaiheen oppimisalusta erityisesti 5–9. luokkalaisten opetukseen yhdessä FT, yliopistonlehtori Outi Kallionpään kanssa.
Hankkeessa hyödynnetään pelillisyyttä sekä uusinta tutkimusta luku- ja kirjoitustaitojen oppimisesta yhteisöllisissä, identiteettejä vahvistavissa konteksteissa. Pentikäisen mukaan nykyisenkaltaiset luku- ja kirjoitustaitojen opetusmenetelmät ja oppimisympäristöt eivät huomioi riittävästi osallisuuden, merkityksellisen, läsnäolon ja tarkoituksellisuuden kokemuksia, jotka suuntaavat kaikkea oppimista ja jotka toisaalta ohjaavat toimintaa digitaalisissa ympäristöissä.
Tutkimuksessa pelillisyyden ideana on simuloida todellisen elämän transmediaalisten luku- ja kirjoitustaitojen ratkaisevaa merkitystä ja samalla opettaa niitä. Pelialusta myös mahdollistaa yhteisöllisyyden kokemuksen tutkimisen. Tutkimus tarkastelee, 1) kuinka pelillinen oppimisympäristö voi ohjata hankkimaan nykypäivän mediaympäristöissä tarvittavia syviä, transformaalisia median luku- ja kirjoitustaitoja ja 2) kuinka tarkastella kriittisesti mediaympäristöissä rakentuvia osallisuuden, merkityksellisyyden, läsnäolon ja tarkoituksen kokemuksia.
Transmediaaliset luku- ja kirjoitustaidot ohjaavat sitä, millaisiin mediaympäristöihin on mahdollista osallistua ja samaistua. Riittävätkö taidot aktiiviseen yhteiskunnalliseen osallisuuteen eli pelissä taitojen kautta osoitettuun ”vapauteen”, vai ohjautuuko puutteellisten taitojen vuoksi esimerkiksi passiiviseksi viihdemedian kritiikittömäksi kuluttajaksi, siis toisten rakentamien tarinoiden ”vangiksi”?
Tutkimusasetelma on käyttäjälähtöinen: nuorista koostuva fokusryhmä informoi tutkimuksen asetelmia. Hankkeessa syntyy oppimisalustan konsepti, käsikirjoitus, oppimisalustan pilotti pakohuonepeliympäristöön, sisältöä opettajien ja median kehittäjien koulutukseen, muuta oppimisen tueksi tarkoitettua materiaalia sekä tieteellisiä artikkeleita.
Tutkimus on jatkumoa säätiön aiemmin tukemalle Outi Kallionpään tutkimukselle.