Valtteri Parikka palkittiin vuoden 2021 stipendikilpailussa. Parikan maisterintutkielmassa syvennyttiin siihen, kuinka jutun imu rakentuu.
”We actually compete with sleep. And we´re winning.”
Nämä kuuluisat sanat lausui suoratoistoyhtiö Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings vuonna 2017. Hastingisin lausunnosta avautuu yhdysvaltalaisen viihdejätin perimmäinen strategia: Netflixin tavoitteena on koukuttaa ihmiset tv-sarjojensa ääreen niin tiukasti, ettei nukkumaan malttaisi mennä ollenkaan.
Mielestäni journalismin tulisi pikimmiten ilmoittautua samaan symboliseen taisteluun unta vastaan. On selvää, että sanomalehdet eivät kilpaile enää vain toisiaan vastaan, vaan internet on täynnä yhä taitavampia kilpakumppaneita. Nykypäivän digitodellisuudessa ihmisten aika on valtaa: ajasta kilpailevat niin suoratoistopalvelut, videopelit, valeuutissivustot kuin sosiaalinen mediakin. Se, joka onnistuu koukuttamaan ihmiset omien sisältöjensä äärelle, voittaa.
Journalismilla on yhteiskunnassa poikkeuksellisen tärkeä tehtävä. Sen tulisi paitsi sivistää ja viihdyttää myös tukea demokratiaa. Ei ole kenenkään etu, jos riippumaton ja journalistinen asiateksti hautautuu muun sisällön alle. Siksi on äärettömän tärkeää, että journalismi löytää keinonsa pärjätä kiihtyvässä kilpailussa.
Tutkin Jyväskylän yliopistossa tekemässäni gradussa sitä, miten nykyaikainen tarinallinen journalismi voisi koukuttaa lukijoitaan paremmin. Johtopäätösteni mukaan se, mitä journalismi on jo vuosisatojen ajan opetellut, ei enää yksin riitä. Paperilehteen usealle aukeamalle siististi taitettu pitkä teksti muutamalla kuvalla vaatii nykyisin rinnalleen huolella tuotetun digikokonaisuuden.
Tutkielmani pääkäsite on ”jutun imu”. Sillä tarkoitan sitä voimaa, joka saa lukijan lukemaan pitkän artikkelin alusta loppuun. Parhaimmillaan jutun imu on sellaista, että lukija unohtaa hetkellisesti, missä hän on ja mitä hän oli tekemässä. Juttu imaisee lukijan syvälle omaan maailmaansa.
Graduni rakentui kahden menetelmän varaan. Ensimmäisessä osassa erittelin autoetnografisella päiväkirjalla työprosessia, jossa tuotettiin Helsingin Sanomien erikoisartikkeli ”Ikuinen kierre” (HS 28.11.2020). Olin itse toimittajana juttuhankkeessa, jonka lopputuotteena valmistui digireportaasi Helsingin katujen huumeongelmasta. Pääsin siis tutkimaan työtä sisältäpäin osallistuen. Käsin koodattu artikkeli sisälsi skrollattavia videoelementtejä, graafisia karttoja ja tekstin, joka kuljettaa lukijan läpi avustusjärjestön iltavuoron.
Toisena metodina käytin teemahaastatteluja. Haastattelin erikoisartikkelin tuottajaa, valokuvaajaa, koodaajaa, graafikkoa, tekstieditoria ja esihenkilöä. Haastatteluilla ja päiväkirjamerkinnöilläni sain muodostettua laajan kokonaiskuvan siitä, miten nykyaikaisessa erikoisartikkelissa pyritään rakentamaan jutun imua.
Tutkielman tuloksena muodostui neliportainen kaava, joka kuvaa sitä, miten jutun imua yritetään luoda. Ensimmäinen työvaihe on erityisen merkittävä: juttu pitää ideoida ja suunnitella hyvin. Ilman kiinnostavaa ja ajankohtaista aihevalintaa jutun imua on hankala saavuttaa. Lisäksi onnistumista edistää se, että jo alusta asti työryhmässä pohditaan perusteellisesti ideaa, jolla tarinaa artikkelissa kuljetetaan. ”Aihe ei ole idea”, toistui usein tutkimustyön edetessä.
Ideointivaiheen jälkeen jutun imua rakennetaan todellisuutta havainnoimalla. Tutkittavan erikoisartikkelin tapauksessa se tarkoitti juttukeikkaa Helsingin kaduilla. Jotta vahva jutun imu voi syntyä, juttukeikalta pitää kerätä runsaasti yksityiskohtaista materiaalia. On myös päästävä sellaisiin paikkoihin, joihin lukija ei muuten pääsisi.
Materiaalia kerättiin muun muassa huumeidenkäyttäjiä haastattelemalla, tunnelmia taltioimalla ja ympäristöä havainnoimalla. Tarinallisessa journalismissa kaikki on tärkeää: sää, ilmeet, eleet, hajut sekä esimerkiksi autojen merkit ja värit. Merkitykselliset yksityiskohdat herättävät tarinan eloon. Tutkittua faktatietoa etsittiin myös ulkopuolisista lähteistä.
Havainnoinnin jälkeen alkaa kirjoitusvaihe eli tapahtumien tarinallistaminen. Tietomäärä pitää saada puristettua kiinnostavaan, ymmärrettävään ja todenmukaiseen muotoon. Erinomainen keino on viedä tarinaa eteenpäin ”kohtaus” kerrallaan. Jutun imun kannalta tärkeää on, että tekstin alku on koukuttava. Sen jälkeen lukija on helpompi pitää otteessa. Kirjoitusprosessia tukee editori, joka tarjoaa ”toiset silmät” jutulle. Journalistisessa tekstissä on tärkeää kertoa limittäin sekä ”kovaa” faktatietoa että kiinnostavia esimerkkejä tosielämästä.
”Tietoa tavallaan myydään tunteen varjolla”, tiivisti esihenkilö Lari Malmberg haastattelussaan.
Tarinallistamisessa keskeistä on, että tarina luodaan eettisesti. Erityisesti päihtyneitä huumeidenkäyttäjiä haastatellessa korostui se, että heitä kohdellaan reilusti ja kunnioittavasti. Jutun imukin kärsii, jos lukija joutuu kummastelemaan tapoja ja sävyjä, joilla heikossa asemassa olevia ihmisiä käsitellään. Myöskään ”turhatarinallistamiseen” ei pidä sortua – journalismin tärkein myyntivaltti on tarjota faktoihin perustuva ja punnittu kuva maailmasta.
Digitaalisen jutun imun rakentamisessa neljäs vaihe on visualisointi. Siihen sisältyy erikoisartikkelin ulkoasun ja tekniikan koodaus. Jutun alkuun luotiin videografiikka, joka vei lukijan suoraan huippukohtaan. Lukija sai omassa tahdissaan skrollata eteenpäin kuvia, joissa näytettiin, miten artikkelin päähenkilöt piikittävät amfetamiinia Dallapénpuiston yleisessä WC:ssä. Sen jälkeen lukijaa kuljetettiin oikea-aikaisilla kuvilla, kartoilla ja käsin piirretyillä anfangeilla eteenpäin tarinassa. Jutun lopussa palataan vessaan.
Visuaalista koukuttavuutta viritettiin pienillä seikoilla: esimerkiksi artikkelin taustaväri vaihtuu mustaksi, kun tapahtumat etenevät ilta-aikaan. Myös sosiaalisen median markkinointimateriaali laadittiin huolellisesti niin, että jutun imu alkaisi jo Facebookissa artikkelin linkkiin törmätessä. Onnistunut visuaalisuus vaatii paljon aikaa, osaamista, työvoimaa ja tiimityötä.
”Imu syntyy, kun kaikki palat sopivat yhteen”, sanoi koodaaja Timo Myllymäki.
Valtavalla määrällä pieniä toimenpiteitä erikoisartikkelissa pyritään synnyttämään immersiota. Jos digijutun kokonaisuus toimii saumattomasti, lukija eläytyy joka solullaan tarinan tapahtumiin. Samalla lukija sivistyy ja kokee oivaltavia elämyksiä.
Kaiken osuessa nappiin lukija kenties haluaa maksaa Netflixinsä rinnalla myös perinteisestä journalismista. Se on median toivo tulevaisuudessa.
Valtteri Parikka palkittiin vuoden 2021 stipendikilpailussa. Tutkielma on luettavissa JYX-julkaisuarkistossa.
