Anu Jylhä käsitteli pro gradu -tutkielmassaan toimitusten näkökantoja syrjimättömään kieleen ja sen käyttöön journalistisissa teksteissä. Jylhä palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
Vähemmistöryhmille oman, valtavirrasta erottuvan identiteetin määritteleminen kielellä on tärkeää. Se on tärkeää, sillä kielellä jokin mielen tasolla oleva asia voidaan tehdä konkreettiseksi. Kieli kykenee luomaan asioita todellisiksi samalla tavalla kuin taitelija kykenee siirtämään mielessään olevan ajatuksen kankaalle silmin nähtäväksi. On siis täysin itsestään selvää, että ihmiset haluavat määritellä itseään kielellä ja sanoilla, sillä kieli luo todellisuutta. Kielellisillä valinnoilla luodaan mielikuvaa itsestä muille ja itselleen. Toisaalta, kun internet ja sosiaalinen media ovat enenevissä määrin mahdollistaneet vähemmistöryhmien kielen tekemisen näkyväksi myös laajemmalle yleisölle, on se saattanut herättää vastareaktioita. Kun uusia termejä ei ymmärretä, herättää se hämmennystä.
Journalismilla on tärkeä tehtävä eräänlaisena viestinvälittäjänä. Se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka poliitikkojen vaikeaselkoinen puhe tai teksti voidaan muuntaa journalistisessa tekstissä suurelle yleisölle ymmärrettävään muotoon. Ymmärrettävyys on sitä, että tekstistä on karsittu yleisölle tunnistamattomat termit tai ne on pyritty avaamaan. Yhtä tärkeää kuitenkin on, että tekstistä käy ilmi, että on kysytty: miksi? Miksi se, mitä tai miten sanoja käytetään, on tärkeää? Mitä sillä oikeasti tarkoitetaan? Tämän journalistisen työn avulla tuodaan kahta ryhmää, viestin lähettäjää ja viestin vastaanottajaa, lähemmäksi toisiaan.
Tämän roolin vuoksi ja sen ansiosta uskon, että journalismilla ei ole vain mahdollisuus, vaan pikemminkin välttämättömyys pyrkiä välittämään ymmärrystä myös ihmisryhmien välille, jotka ovat nyt erkaantuneet toisistaan. Vaikka journalismi ei ole enää ainoa julkisen keskustelun areena, on sillä silti vakaa asema kertoa siitä, mikä on tärkeää ja totta. Journalistinen kenttä edelleen määrittelee sitä, mistä puhutaan ja mistä ei. Se voi myös määritellä sitä, miten puhutaan.
Halusin pro gradu -tutkielmassani selvittää, mitä toimituksissa ajatellaan kielestä. Tarkemmin ottaen halusin tietää, miten toimitukset käsittelevät syrjimätöntä kieltä. Syrjimätön kieli käsittää juuri ne termit ja aihepiirit, jotka ovat saaneet ristiriitaisia vastaanottoja ja jotka toisaalta voivat olla hyvinkin tärkeitä vähemmistöryhmille itselleen.
Havaitsin, että toimituksissa keskustellaan lähes päivittäin teemoista, jotka lukeutuvat syrjimättömän kielen alle, vaikka itse käsite saattaa olla vieras. Haastateltavat ymmärsivät syrjimättömän kielen siten, ettei se ainakaan tietoisesti sulje ihmisryhmiä ulkopuolelle tai loukkaa ketään. Teemat, joita toimittajat näkivät useimmiten kuuluvaksi syrjimättömään kieleen olivat sukupuolineutraali kieli, kansallisuus, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, ihonväri ja maahanmuutto. Osa haastateltavista näki syrjimättömän kielen kuuluvan osaksi toimittajan identiteettiä ja siten lähtökohtaisesti yhdeksi journalistisen tekstin arvoksi. Siihen, kuinka paljon ja millä tavoilla toimituksissa käsitellään syrjimätöntä kieltä, vaikuttavat toimituksen koko sekä toimittajien ja päätoimittajan aloitteellisuus.
Kiinnostavaa on, että vaikka haastateltavat olivat melko yksimielisiä tiettyjen termien osalta siitä, ettei niitä tule nykypäivänä käyttää lehtikielessä, useissa haastatteluissa silti ilmeni, että rajanveto ei ole niin selvä. Joissain tapauksissa tiedonvälitys saattaa ajaa syrjimättömyyden tavoitteen ohi ja silloin myös ”kiellettyjä” sanoja voidaan painaa journalistiseen julkaisuun. Tämä valinta voidaan tehdä esimerkiksi silloin, kun kansan luottamusta nauttiva poliitikko käyttää puheessaan rasistista kieltä ja se koetaan merkitykselliseksi kertoa lukijoille sellaisenaan, mitään häivyttämättä.
Havaitsin, että loppujen lopuksi syrjimättömän kielen ydinidea kiteytyy siihen, milloin henkilöä, josta juttu kertoo tai jota jutussa haastatellaan, on tarpeen määritellä esimerkiksi ulkoisten piirteiden kautta. Toisin sanoen syrjimätön kieli ei ole vain sanastoista löytyvien termien hallintaa, vaan perustavanlaatuista ymmärrystä siitä, milloin journalistisessa tekstissä on olennaista määritellä jutun kohdetta ja minkä tekijöiden tai piirteiden kohdalla määrittely tehdään. Lisäksi, kun määrittelyä päädytään tekemään, tulee sen olla määrittelyn kohteena olevaa aidosti kuvaavaa, mutta sellaista, jonka laaja yleisö pystyy tunnistamaan – siis ymmärtämään.
Toimituksissa koetaan, että tätä määrittelyä tehdään autonomisesti, päätäntävalta itsellään pitäen. Silti lehtikieleen vaikuttavat yhteiskunnassa vallitsevat trendit ja kansalaisten käyttämän kielen muutokset. Vaikka toimituksessa ei varsinaisesti olisi linjauksia esimerkiksi syrjimättömästä kielestä tai muita ohjeistuksia käytettävään kieleen, toimittajat joutuvat tai haluavat pohtia sanavalintojaan. Kaikkea voi periaatteessa sanoa, mutta se ei aina ole järkevää. Siten ulkopuoliset toimijat vaikuttavat myös journalistiseen kieleen, vaikka päätökset tehtäisiin aina toimituksessa. Tutkielman tulokset osoittavat, että esimerkiksi haastateltavan omaa määrittelyä itsestään pyritään kunnioittamaan – jopa toisinaan silloin, kun kyseessä on termi, jota lehti ei muuten käyttäisi.
Toimituksissa nojataan myös sellaisiin ulkopuolisiin toimijoihin, kuten Kotimaisten kielten keskus ja Kielitoimiston sanakirja, Seta ja THL. Mediat ja yksittäiset toimittajat seuraavat myös, millaista kieltä muissa lehdissä käytetään. Useat suomalaiset mediat julkaisevat STT:n uutisia, jolloin tietotoimiston käyttämät kielivalinnat voivat päätyä monen median uutisiin. Se tarkoittaa, että STT voi olla melko vaikutusvaltainen toimija sen suhteen, millaiset kielelliset valinnat uutisartikkeleihin päätyvät.
Kun otetaan huomioon se, että journalistisesta työprosessista ainoa lukijalle näkyvä osa on jutun teksti ja siinä käytetty kieli, tuntuu toimituksissa olevan vain vähän vaatimuksia tai johdonmukaisia ohjeistuksia siitä, millaista kieltä toimittajien toivotaan käyttävän heidän tekemissään journalistisissa tuotoksissa. Poikkeustapauksiakin toki on. Tutkielmastani käy silti ilmi, että on paljolti jutun kirjoittavasta toimittajasta kiinni, millaisia kielellisiä valintoja hän juttuunsa sisällyttää. Siihen taas vaikuttaa merkittävästi se, millaiset toimittajan omat henkilökohtaiset valmiudet kielenkäyttöön ovat. Mielestäni sen, millaista kieltä yksittäinen toimittaja käyttää, ei kuitenkaan pitäisi riippua hänen yksityiselämänsä verkostoista, vaan medialla pitäisi nähdäkseni olla yhteiset käytänteet käytettävälle uutiskielelle.
Yhteiset linjaukset ja johdonmukaisuus viestittävät myös lukijoille, että media on pohtinut kieltään ja ymmärtää roolinsa kielen käyttäjänä ja vaikuttajana. Mielestäni tämä lisäisi luottamusta mediaan yleisesti. Yhtenäisyys ja korrektius journalistisessa uutiskielessä voisi parhaimmassa tapauksessa valua myös alaspäin yleisöille. Termien tulisi olla riittävän yksinkertaisia mutta kuvaavia ja palvella kielen käyttöä niin kirjoitetussa kielessä kuin puheessa. Siten uudet termit voisivat yleistyä laajaan käyttöön tehokkaammin. Tämä voisi osaltaan olla mahdollistamassa kehitystä tilanteeseen, jossa nyt erkaantuneet ihmisryhmät lähentyisivät toisiaan edes yhden askeleen verran.
Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistossa
Anu Jylhä palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
