Lena Nelskylä palkittiin vuoden 2021 stipendikilpailussa. Nelskylän pro gradu -tutkielma tarkastelee kiintymyssuhteen rakentumista radion kuulijamuistoissa.
Muistan, kuinka keittiöradiosta tasatunnein kuulunut aikamerkki ehti usein herättämään minut ja pikkusiskoni kouluaamuina ennen äitiä. Muistan sen epätodelliselta tuntuneen syyskuisen aamun vuonna 1994, jolloin murot eivät maistuneet. Radiouutisissa oli juuri kerrottu autolautta Estonian uponneen edellisenä yönä. Muistan sen pitkin Nuuksion metsiä kaikuneen riemun, kun todistimme teineinä partioretkellä rätisevästä matkaradiosta, kuinka Suomi meni jääkiekon MM-kisojen loppuotteluun 2001.
Radio on usein päällä silloin, kun elämä tapahtuu. Siksi se tulee niin lähelle meitä, osaksi arkea.
Tutkin journalistiikan pro gradu -työssäni sitä, miten kuulija kiinnittyy radioon muistelun kautta. Aineistona minulla oli Suomen kuunnelluimman radiokanavan, keväällä 2020 kolmekymmentävuotista taivaltaan juhlineen Yle Radio Suomen kuulijamuistot. Niitä kerättiin alun perin kanavan juhlalähetystä varten. Oli onni, että sain hyödyntää muistoja tutkimuksen teossa. Liki 200 muistossa oli mukana koko ihmiselämä syntymästä kuolemaan, rakastumiset, eropaperit, kesälomat mummolassa ja aikuistumisen kasvukivut. Suomalaisen mielenmaiseman kaikki sävyt.
Tutkimukseni kantava käsite kiinnittyminen juontuu englanninkielisestä varsin trendikkäästä user engagementista, joka on usein käännetty käyttäjän tai kuluttajan sitoutumiseksi. Akateemisissa yhteyksissä on toisinaan puhuttu myös kytkennästä, mutta halusin itse nimenomaan käyttää gradussani sanaa kiinnittyminen. Se on itseohjautuvampi kuin yleisemmin ja usein teknisen mittaamisen yhteydessä käytetty sitoutuminen. Tiivistetysti voisi sanoa, että tutkimukseni yhteydessä kiinnittymisellä tarkoitetaan moniulotteista prosessia, joka synnyttää ja ylläpitää yleisösuhdetta.
Hahmottelin tuon prosessin tunnistamisen avuksi analyyttisen mallin, johon kuuluu neljä erilaista kiinnittymisen ulottuvuutta: fyysinen, yhteiskunnallinen, sosiaalinen ja henkilökohtainen. Lajitellessani muistoista koostuvaa tutkimusaineistoani, huomasin että kiinnittymisen ulottuvuudet olivat usein limittäisiä ja yksittäisessä muistossa saattoi olla läsnä useampikin tapa kiinnittyä. Käyn seuraavaksi tiivistetysti läpi tutkimukseni tuloksia, eli sitä, millaisia ovat aineistostani analyysin kautta nousseet kiinnittymisen keskeiset elementit.
Muistoissa, joissa korostuu radion fyysinen ulottuvuus, radiosta puhutaan usein konkreettisena esineenä. Radio on ollut eräänlainen ikkunan muihin maailmoihin avannut taikalaatikko, jolla on erityinen tunnearvo. Toinen fyysisestä kiinnittymisestä kertova aineistosta nouseva teema liittyy radion kykyyn rakentaa tiloja ja tunnelmia erilaisiin ympäristöihin. Radio Suomi liitettiin muistoissa usein nimenomaan kodin tai mökin äänimaisemaan. Kuulijan fyysinen kiinnittyminen radioon voi toteutua myös rutiininomaisen työnteon rytmittäjänä ja tehostajana.
Radion valtti on digiaikanakin sen nopeus, joten vielä tänäänkin moni kuulee uutiset ensimmäisenä radiosta. Muistot, joissa radion yhteiskunnallinen ulottuvuus korostuu, liittyvät isoihin ja yllättäviin uutistapahtumiin. Radio tekee meidät tietoiseksi siitä, mitä tapahtuu juuri nyt. Missä olit, kun kuulit prinsessa Dianan kuolemasta? Todennäköisesti siellä oli radio päällä. Mahdollisuus yhteiskunnalliseen kiinnittymiseen syntyy myös silloin, kun radio lähettää suorana erilaisia suuria kulttuuri- ja urheilutapahtumia. Radio tuo meidät tällöin osaksi yhteistä hetkeä, oli kyse sitten Euroviisuista tai Jukolan viestin kuiskaten selostetusta yöosuudesta.
Radion luonne on voimakkaan vuorovaikutteinen, joten se tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia sosiaaliseen kiinnittymiseen. Aineistossa oli siksi paljon vastauksia, joissa kuulija muisteli omaa osallistumistaan radio-ohjelmaan. Etenkin liki instituutioksi kasvanut lauantai-illan musiikkitoivekonsertti ”Puhelinlangat laulaa” mainittiin useaan otteeseen. Eräänlainen sosiaalinen kiinnittymisen tapa toteutuu myös siten, että kuulija voi muodostaa parasosiaalisen suhteen radiojuontajaan. Silloin kyseessä ei ole enää vain ääni, vaan tärkeä kumppani. Kolmas muistoaineistosta nouseva elementti, joka luo sosiaalista kiinnittymistä radioon, liittyy sen synnyttämiin fyysisiin ja verkossa toimiviin erilaisiin yhteisöihin, eli radio toimii silloin yhteen tuovana voimana.
Neljäs (ja mielestäni kiinnostavin) ulottuvuus on henkilökohtainen eli tunteiden ja ajatusten kautta tapahtuva kiinnittyminen. Tällainen kiinnittyminen syntyy esimerkiksi silloin, kun radio on läsnä oman elämän merkkihetkessä. Tällöin etenkin musiikin rooli korostuu. Mikä kappale taksin autoradiossa soi silloin kun tajusit rakastuneesi? Henkilökohtainen kiinnittyminen voi syntyä myös radion tarjoaman lohdun ja toivon kautta. Erityisesti Pekka Saurin Yölinja ja hieman yllättäen myös Merisää mainittiin tässä yhteydessä. Henkilökohtaiseen kiinnittymiseen liittyy olennaisesti myös elementti, jossa Radio Suomi kuvaa elämän jatkuvuutta. Muistoissa puhutaan usein omista isovanhemmista ja kerrotaan omasta siirtymästä aikuisuuteen, osaksi Radio Suomen kuulijakuntaa.
Kun äsken luit läpi nämä tutkimustani varten hahmottelemani kiinnittymisen erilaiset ulottuvuudet, saivatko ne myös sinut pohtimaan suhdettasi radioon kunkin ulottuvuuden sisältämien elementtien kautta? Todennäköisesti sinun on vaikea tiputtaa muistoa johonkin tiettyyn lokeroon. Se selittyy sillä, että suhteemme radioon on kokonaisvaltainen.
Tutkimusaineistossani hyvin tyypillinen Radio Suomeen liitetty kuulijamuisto oli nimittäin sellainen, jossa saatettiin viitata radioon konkreettisena laitteena (fyysinen), jonka lähettämistä uutisista tullut tieto (yhteiskunnallinen) havahdutti kuulijan, joka ankkuroi tilanteen omaan elämäänsä (sosiaalinen ja/tai henkilökohtainen). On hyvä muistaa, että radio on osa kollektiivista muistiamme, mutta siihen liittyvä suhde on aina voimakkaan henkilökohtainen, intiimiksikin kutsuttu.
Kuuloa on pidetty totutusti aistien hierarkiassa heikkona kakkosena ja radiota sitä myöten toissijaisena mediana. Itse asiassa juuri tämä radion erityislaatuinen ominaisuus mahdollistaa voimakkaan kiinnittymisen ja sitä kautta intensiivisen kuulijasuhteen myös silloin, kun radio toimii ”vain” elämämme säestäjänä. Samalla kun radio on lähes näkymätön, se on kuitenkin läsnä lähes kaikkialla. Eli kun puhumme radiomuistoista, muistelemmeko radiota itsessään – vai puhummeko sittenkin elämästä?
Lena Nelskylä palkittiin vuoden 2021 stipendikilpailussa. Opinnäytetyö on luettavissa Theseus-tietokannassa.
