Onni Niemen Jyväskylän yliopistoon tehty maisterintutkielma käsitteli tarinallisten lehtijuttujen lopetuksia. Niemi palkittiin Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
Muistimme ei toimi aukottomasti. Mielikuvamme kokemuksesta ei muodostu niin, että jokainen hetki tallentuu yhtä voimakkaana muistiimme. Nobel-palkittu psykologi Daniel Kahneman työryhmineen osoitti jo 1990-luvun alussa, että mielikuvan syntyyn vaikuttaa ennen muuta kaksi tekijää: kokemuksen huippukohta ja sen loppu. Toisin sanoen kokemuksen intensiivisin hetki ja sen viimeinen vaihe vaikuttavat suuresti siihen, mitä lopulta muistamme. Kahnemanin kuuluisaa teoriaa on sittemmin sovellettu lukuisissa erilaisissa ympäristöissä – muttei toistaiseksi journalismissa. Kahnemanin huippu–loppu-säännön perusteella journalistisen jutun lopetuksella voi joka tapauksessa olla tärkeä vaikutus siihen, minkälainen mielikuva lukijalle jutusta jää.
Maisterintutkielmassani tarkastelin, minkälaisista elementeistä pitkien tarinallisten lehtijuttujen lopetukset muodostuvat, kuinka toimittajat päätyivät kirjoittamaan tietynlaisen lopetuksen, minkälainen työprosessi lopetukseen liittyi ja minkälaisena toimittajat näkevät lopetusten merkityksen. Pyrin valottamaan lopetuksia kahdella eri metodilla eli tekstianalyysin ja haastattelujen avulla. Haastattelin seitsemää kotimaisen tarinallisen journalismin eliittiin kuuluvaa toimittajaa: HS:n Kuukausiliitteen Anu Nousiaista, Jouni K. Kemppaista ja Anni Pasasta, Suomen Kuvalehden Elina Järvistä ja Petri Pöntistä sekä Imagen tuottajaa Laura Myllymäkeä ja kyseiseen lehteen kirjoittavaa freelance-toimittajaa Venla Rossia. Valitsin kultakin toimittajalta kaksi tuoreinta juttua, joiden lopetuksiin kytkin analyysini ja haastattelukysymykseni. Lopetuksen hahmotin leipätekstin viimeiseksi osaksi, joka alkaa anfangista tai muusta korosteisesta tekstielementistä.
Tarinallisen journalismin lopetukset eivät ole keskenään samankaltaisia. Aineistoni lyhin lopetus oli vain kolmen virkkeen mittainen, pisin taas laajan uutisjutun mittainen – liki 5 000 merkkiä. Tekstianalyysissani etsin lopetuksista samankaltaisena toistuvia elementtejä eli jaksoja. Lopetuksissa esiintyi eniten sisäisen äänen jaksoa, jolla tarkoitetaan toimittajan luomaa kertojan ääntä, ja vapaan epäsuoran esityksen jaksoa, jolla puolestaan tarkoitetaan toimittajan ja haastateltavan äänien sekoittumista. Vapaa epäsuora esitys on kaunokirjallisuudesta tuttu tekniikka, jossa kertoja sulauttaa muiden henkilöiden ääniä ja näkökulmia omaan kerrontaansa. Jaksoanalyysini perusteella voidaan siis todeta, että lopetuksissa on voimakkaimmin läsnä toimittajan oma ääni. Kertojan korosteinen rooli on tarinalliselle journalismille ominaista.
Toimittajat pyrkivät korostamaan lopetuksissa neljää teemaa, joista ensimmäinen on ratkaisu. Tähän teemaan lukeutuvissa jutuissa toimittajat yrittivät vasta lopetuksessa jutun alussa esitettyihin kysymyksiin, sanoa jotain kokoavaa jutun teemoista tai solmia langat yhteen jollakin muulla tavalla. Toinen teema on ristiriita, ja tähän kategoriaan kuuluvien juttujen lopetuksissa korostettiin jutun perimmäistä ristivetoa. Usein tämä oli ilmaistu jo aikaisemmin jutussa jollakin tavalla. Kolmas teema on kronologia, johon kuuluvat jutut olivat kaikki reportaaseja. Tässä kategoriassa pyrittiin sulkemaan juttu raportoimalla tapahtumista siinä järjestyksessä, jossa ne tapahtuivat juttukeikalla. Neljäs teema on uusi asia, ja tässä kategoriassa jutun lopetukseen tuodaan uutta materiaalia – esimerkiksi henkilö tai teema –, jota ei aikaisemmin ollut esiintynyt jutussa.
Kullakin toimittajalla on yksilöllinen tapansa kirjoittaa juttunsa, mutta lopetuksiin liittyvistä työprosesseista löytyi selviä yhtäläisyyksiä. Kaikki seitsemän toimittajaa kirjoittivat aineiston lopetukset poikkeuksetta viimeisenä osana juttua, eli lopetusta ei kirjoitettu esimerkiksi aiemmin kuin jotakin toista jutun kohtaa. Toimittajat tiesivät viimeistään jutun suunnitteluvaiheessa, kuinka juttu tulee loppumaan. Kolmessa aineiston jutussa idea lopetuksesta syntyi jo juttukeikalla. Yllättävää oli se, että lopetusten työprosessiin liittyi usein kiire: aikataulupaineet olivat läsnä seitsemässä eli puolessa aineiston jutuista. Toimittajat olivat usein tyytymättömämpiä kirjoittamiinsa lopetuksiin, jos ne oli pitänyt kirjoittaa kiireessä.
Lopetuksia myös editoitiin hyvin vähän. Ainoastaan neljä aineiston lopetuksista muuttui sen jälkeen, kun toimittaja oli kirjoittanut jutun valmiiksi, ja näistäkin vain kaksi editorin toiveesta. Kahta lopetusta toimittaja muutti itse joko haastateltavan vaatimuksesta tai siksi, että juttuun sai odottamatta uutta materiaalia.
Useimmat toimittajat korostivat, että aloitus ja lopetus ovat jutun tärkeimmät osat, mutta tästä huolimatta jokainen kertoi käyttävänsä enemmän aikaa ja työpanosta aloitusten kirjoittamiseen. Lopetukset syntyvät paradoksaalisessa tilanteessa: Yhtäältä toimittajat tiedostavat lopetusten olevan ”palkinto” sinnikkäälle lukijalle ja niiden vaikuttavan siihen, minkälaiseen mielentilaan ihminen jää jutun luettuaan. Toisaalta toimittajat sanoivat lopetusten syntyvän ”itsestään” jutun materiaalista ja ettei niihin tarvitse käyttää niin paljon työpanosta. Eräs toimittaja sanoi suoraan, että lopetus on hänen jutuissaan poikkeuksetta vähiten suunniteltu osa. Suosituin rakenteellinen tapa lopettaa juttu oli ”ympyrälopetus”, jossa lopetus viittaa tavalla tai toisella jutun alkuun.
Pitkät tarinalliset artikkelit mielletään usein toimitusten omaehtoiseksi ”laatusisällöksi”, josta lukijoiden uskotaan olevan valmiita maksamaan. Tarinallisen journalismin käytännönläheinen tutkimus on tärkeää jo siksi, että ymmärrettäisiin paremmin, kuinka syntyy sellainen journalismi, jota maksava yleisö haluaa lukea. Lopetuksilla saattaa olla tässä yhtälössä suurempi merkitys kuin aiemmin on tiedetty. Venla Rossi kertoi huomanneensa, että mikäli hänen juttunsa lopetus pystyy herättämään lukijassa jonkin tunteen, juttua jaetaan enemmän sosiaalisessa mediassa. Vaikuttaahan lopetus Kahnemanin säännön perusteella siihen, kuinka jutun muistamme.
”Kyllähän sen lopunkin pitää olla hyvä. Niin kuin mä sanoin, jos se lässähtää, se vetää äkkiä maton koko jutulta”, Anu Nousiainen totesi haastattelussa.
Tutkielma JYX-julkaisuarkistossa
Onni Niemi palkittiin tekstillään Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
