Petteri Kalin osallistui stipendiblogillaan vuoden 2021 stipendikilpailuun. Hänen kandidaatintutkielmansa tutkii, millaista on muistamisen politiikka.
Terrence Malickin elokuva A Hidden Life kertoo historiallisen tarinan, joka on useammilta kuulematta. Franz Jägerstätter oli itävaltalainen maanviljelijä pienestä Sankt Radegundin kylästä. Toisen maailmansodan aikana, kun hän sai kutsun rintamalle, Jägerstätter kieltäytyi vannomasta sotilasvalaa ja uskollisuutta Adolf Hitlerille sekä sotimasta natsi-Saksan puolella uskoonsa ja moraaleihinsa vedoten. Jägerstätter haastettiin oikeuteen aseistakieltäytyjänä ja tuomittiin kuolemaan.
Tutkielmassani käsittelen, millainen merkitys historiallisesti vaietun tarinan kertomisella on elokuvan keinoin kulttuurisen muistin näkökulmasta, eli miten elokuva näyttäytyy muistiteknologiana, joka rakentaa kulttuurista identiteettiä. Millainen merkitys myyteillä on ja millaisen valoon elokuva asettaa historian kaanonin? Oleellista analyysissani on myös se, millaisin elokuvauksellisin keinoin tarina ja teemat tuodaan esille.
Muistaminen on prosessi. Prosessi voi olla historiallisesti pitkäjänteistä, tai vaihtoehtoisesti tapahtua hetkessä. Aktiivista muistamista voidaan kutsua muistityöksi, jolla on tutkiva suhde menneisyyteen ja menneisyyden representaatioihin. Muistin representaatiot ovat puolestaan muistitekstejä, jotka ovat usein fragmentaarisia, katkonaisia, unenomaisia tekstejä, jotka kuvaavat, miltä muistaminen tuntuu. Muistitekstit ovat luonteeltaan enemmän poeettisia kuin narratiivisia, jolloin myös musiikilla korostetaan muistitekstien unenomaisuutta.
Terrence Malick on visuaalinen tarinankertoja, ja muistitekstit ovat hänen elokuvassaan suuresti läsnä. Muistiteksteillä rakennetaankin elokuvaan historiallista kontekstia ja luodaan elokuvan tunnelatausta: arkistokuvamateriaalin avulla korostetaan elokuvan historiallista kontekstia ja lyhyillä otoksilla kuvatuilla takaumajaksoilla kuvataan hahmojen päänsisäisiä ajatuksia, miltä muisteleminen ”näyttää” ja miltä muistaminen tuntuu. James Newton Howardin jousiosioilla luodaan muistiteksteihin herkkyyttä, kun taas Händelin voimakkailla kirkkokuoroilla luodaan kuviin painostavampaa tunnelatausta.
Muistitekstin unenomaisuus konkretisoituu A Hidden Life -elokuvassa myös Franzin unen visualisoinniksi. Muuttuvaa maailmaa kammoksuva ja vierastava Franz reflektoi omaa identiteettiään muistojensa kautta, ja hän tahtoo pitää kiinni muistoistaan maailmasta, jonka hän on joskus tuntenut. Tällä tavalla myös me rakennamme kulttuurista identiteettiämme.
Toisen maailmansodan traumojen käsitteleminen on ollut taiteissa vaikeaa. “On barbaarista kirjoittaa runoja Auschwitzin jälkeen”, Theodor Adorno on kuuluisasti sanonut. Akselivaltojen pahuuden vuoksi heidän traumakertomuksensa ovatkin jääneet historiankirjoista ja taiteista vielä tähänkin päivään mennessä vähemmälle käsittelylle.
Elokuvaa voidaan tarkastella muistiteknologiana, jolla on huomattava kulttuurillinen merkitys kulttuurisen muistin välineenä. A Hidden Life -elokuva kertoo fiktion keinoin historian kirjoista unohdetun tositarinan Franz Jägerstätterista, marttyyrista, mikä tarjoaa katsojilleen uudenlaisen tavan käsitellä, lähestyä ja katsomalla kokea historiaa. Fiktiiviset – vaikka todelliseen elämään pohjautuvat – hahmot näyttäytyvät historiallisessa miljöössä, mikä on tapa tuoda historiaa lähemmäksi elokuvan katsojaa. Kulttuurisen muistin representaatiot elävöittävät elokuvan hahmoja, eivätkä historialliset henkilöt ja tapahtumat ole vain otsikkoja historiankirjoissa. Kulttuurisen muistin tuottajana elokuva ehkäisee muistiteknologiana yhteiskunnan vieraantumista omasta historiastaan. Aika on tuonut holokaustin lähemmäs meitä muistoissamme, mikä näkyy siinä, miten hiljaisen trauman jälkeen taiteen kautta käsitellään vaikeitakin teemoja asian tiimoilta.
A Hidden Life käsittelee, millaisia ajatuksia sodasta ja ”kolmannesta valtakunnasta” eli siviileiden keskuudessa. A Hidden Life -elokuvan voidaan nähdä rikkovan myyttiä yhtenäisestä natsi-Saksasta nostaessaan vastarinnan äänet kuuluviin. Väkivalta on sodan häpeällinen kieli, jota vastaan elokuvan teematkin nousevat. Vaikka Franz kohtaa väkivaltaa ja epäilijöitä, ei hän aatteestaan luovu. ”Ei yksi mies muutosta tee”, kuuluu sanottavan epäilijöiden suista, ”Ei yksi mies muuta sodan suuntaa.” Franz Jägerstätter on aseistakieltäytyjänä vastarinnan symboli, mutta kuten elokuva osoittaa, Jägerstätterin kaltaisia ajatuksia elää muidenkin kyläläisten keskuudessa. Kun Franz odottaa oikeudenkäyntiään, Fani löytää tukea ja apua arkeensa muutamasta kyläläisestä, jotka ovat osoittaneet tukensa ja myötätuntonsa myös Franzille ja hänen aatteilleen hänen ollessa vapaana.
Uskonnollisessa kontekstissa marttyyreilla voidaan nähdä olevan suurikin rooli kulttuurisen identiteetin luomisessa, mutta marttyyritarina resonoi myös uskonnosta irrallisessa kontekstissa. Elokuvan käsittelemät moraaliaatteet voidaan nähdä myös nyky-yhteiskuntaa kohtaan kriittisenä, sillä elokuvasta on havaittavissa yhteneväisyyksiä myös nykymaailman politiikan suhteen. Näitä yhteyksiä havaitessamme elokuvan marttyyritarina rinnastaa kulttuurisia muistoja konnektiivisiksi ja kollektiivisiksi.
Historiallisen tositarinan kertominen julki fiktioelokuvan keinoin tuo omanlaisen näkökulmansa historiallisiin tapahtumiin, jolloin historia tuodaan ikään kuin lähemmäs meitä. Tällaiset kulttuurisen muistin kuvaukset määrittävät identiteettiämme ja käsitystämme omasta tai yhteisestä menneisyydestämme.
Petteri Kalin osallistui vuoden 2021 stipendikilpailuun.
