Anna Kanasen kandidaatintutkielma tarkasteli suomalaisia mediarepresentaatioita Georgian sodasta sekä sodan ajalta että sen jälkeen. Kananen palkittiin Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
Viimeistään helmikuun lopulta lähtien maailman katseet ovat kääntyneet Kremlin sotatoimiin Ukrainassa. Venäjän aloitettua hyökkäyksensä alettiin mediassa hyvin nopeasti puhua sodasta.
On olennaista, millä termeillä asioita mediassa esitetään. Monet korostavat, että olennaista on puhua Venäjän hyökkäyssodasta: jos puhutaan pelkästään esimerkiksi ”Ukrainan sodasta” tai ”Ukrainan tilanteesta”, häviää puheessa sodan toimija – Venäjä. Itse Venäjä vaatii mediaa nimittämään sotaa ”sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi”.
Tosiasia on, että Venäjä on sotinut Ukrainassa vuodesta 2014 lähtien. Kritiikkiä on viimeistään nyt esitetty myös sitä kohtaan, millä tavoin on tavattu puhua ”Ukrainan kriisistä”, vaikka sotatoimet ovat jatkuneet jo vuosia. Kriisistä puhuttaessa sodan todellisuus unohtuu.
Ukraina ei ole kuitenkaan ainoa Venäjän naapuri, jota vastaan Venäjä on viime vuosina sotinut.
Georgia on tullut suomalaisillekin tutuksi viimeistään Ville Haapasalon tuotua paikallisen juustopiirakan hatšapurin Suomeen. Maan historia ja alueella pitkään vallinneet aluekiistat ovat monelle kuitenkin tuntemattomampia.
Georgia itsenäistyi Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991. Aiempi itsenäisyys oli kestänyt vain muutaman vuoden ennen neuvostovaltaa. 1990-luvun alkupuolella erityisesti maan pohjoisosiin Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan Venäjän rajalle syntyi separatistiliikkeitä. Silloiset taistelut alueella pysähtyivät tulitaukoon.
Vuoden 2008 elokuun alkupuolella taistelut puhkesivat pitkään jatkuneiden jännitteiden seurauksena Tskhinvalissa Etelä-Ossetiassa ja sen ympäristössä. Ne levisivät pian myös muualle Georgiaan ja aiheuttivat vakavia tuhoja eri puolilla maata. Tulitaukosopimus solmittiin elokuun 12. päivänä. Yhteensä noin 850 ihmistä menetti viisi päivää kestäneessä sodassa henkensä. Myöhemmin Venäjä tunnusti separatistialueiden itsenäisyyden.
Tuolloin ei ollut kuitenkaan itsestään selvää, millä termillä sodasta olisi kuulunut puhua.
Ukrainan kohdalla on alettu kiinnittää huomiota siihen, millä tavalla sodasta puhutaan – syystäkin. Samalla tavalla sanoihin tulisi kiinnittää huomiota myös muiden Venäjän sen raja-alueilla provosoimien sotien kohdalla. Tutkimuksessa on huomattu, että naapuruussuhteet Venäjään saattavat vaikuttaa kansallisiin mediarepresentaatioihin, eikä voida ajatella, että suomalainenkaan media olisi neutraali.
Helsingin yliopistoon valmistuneessa kandidaatintutkielmassani tarkastelin suomalaisia mediarepresentaatioita Georgian sodasta sekä sodan ajalta että sen jälkeen. Tarkastelin sotatilaa kuvaavien termien, kuten ”sota”, ”konflikti” ja ”kriisi”, käyttöä mediarepresentaatioissa. Sodan kuvauksessa kyse on myös sanavalinnoista: siitä, millä termeillä sotaa kuvataan katsojalle.
Sodan ja konfliktin välillä ei kuitenkaan ole yksiselitteistä eroa. Nykymaailmassa, jossa sotaa ei ole enää tapana julistaa, on vaikeaa hahmottaa, milloin konfliktista muodostuu sota.
Sodan ja konfliktin käsitteiden epämääräisyyteen ja päällekkäisyyteen on pyritty vastaamaan sodan numeropohjaisella määrittelyllä, joka perustuu puhtaasti kuolonuhrien määrään. Määritelmällisesti sodasta tulee sota, jos taistelut johtavat vähintään tuhanteen kuolemaan vuodessa.
Georgian sodassa kuolleita oli lopulta noin 850, eikä kuolonuhrien määrä siis missään vaiheessa ylittänyt tuhatta tapausta. Hypoteettisesti: jos sota olisi kestänyt vuoden ja kuolleiden määrä pysynyt samalla tasolla, olisi kuolleita ollut lopulta vuoden aikana kuitenkin yli 51 tuhatta.
Sodan alkuvaiheissa sotaa kuvattiin mediassa tyypillisesti sodan mahdollisuudeksi ja eri sotaa kuvaavia termejä käytettiin runsaasti päällekkäin. Sodan aikana sodan kuvaus oli epämääräisempää kuin sodan jälkeen. Sodan jälkeen sotatilan representaatiot olivat johdonmukaisempia ja uutisissa viitattiin sotaan selkeämmin nimenomaan sotana.
Sodan määrittely ja sen representaatio pystyttiin suurelta osin tekemään siis vasta sodan jälkeen. Media toistaa sotatilannetta katsojalle, minkä vuoksi sotaa tulisi kuitenkin pystyä representoimaan nimenomaan sotana jo sodan aikana. Termeillä ”konflikti” ja ”kriisi” on kielenkäytössä sotaa arkisempia merkityksiä, ja mediarepresentaatioissa sodan pitäisi olla sotaa. Kertoohan siitä Kremlinkin haluttomuus kutsua hyökkäystään Ukrainaan sodaksi. Kielenkäytöllä rakennetaan sotaa osaksi todellisuutta – tai pyritään kieltämään sen olemassaolo.
Eri sotaa kuvaavia sanoja käytettiin uutisoinnissa myös päällekkäin ja synonyymeinä. Käytetyt termit tulivat monesti myös suoraan haastatelluilta asiantuntijoilta tai poliitikoilta. Median vaikutusvallan vuoksi myös silloin valittuihin termeihin on kiinnitettävä erityistä huomiota.
Georgian sodassa kuolonuhrien määrä ei missään vaiheessa ylittänyt tuhatta tapausta. Jos sota katsotaan sodaksi vasta, kun tuhat ihmistä on kuollut, pystytäänkö erityisesti lyhyiden sotien kohdalla sodan määritelmää muodostamaan muuten kuin jälkikäteen – jos silloinkaan?
Jos sodan määritelmä muodostuu vasta jälkikäteen, ovat mediassa esitetyt representaatiot aina tilanteen ajalta ”vääriä”. Sodan pitäisi kuitenkin myös mediassa olla sotaa: kielenkäyttö rakentaa todellisuutta, mistä kertoo myös Kremlin taipumattomuus terminologian edessä. Jos sanojen käyttö olisi yhdentekevää, ei Venäjä välittäisi pätkääkään siitä, mitä termejä media valitsee sodan uutisoinnissa käyttää.
Mediat ovat vastuussa julkisuudessa luomastaan kuvasta ja rakentamastaan todellisuudesta. Kiinnittämällä huomiota siihen, millä termeillä sodasta mediassa puhutaan, voivat mediat olennaisesti vaikuttaa siihen, miten vakavana sota katsojalle näyttäytyy. Sota on sotaa ja Venäjän hyökkäyssota Venäjän hyökkäyssotaa, ja sitä niiden on oltava myös mediassa.
Anna Kananen palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
