Saga Sinisalon kandidaatintutkielma ”Aiheena maahanmuuttaja – representaatioiden muodostuminen journalistisessa työprosessissa” tarkastelee, miten maahanmuuttajien roolit muodostuvat journalistisessa työprosessissa ja millaiset tekijät niihin vaikuttavat. Jyväskylän yliopistossa tehdyssä tutkielmassa analysoidaan sekä verkkoartikkeleita että haastatellaan artikkelin kirjoittajia.
Medialla on tärkeä tehtävä kertoa meistä kaikista. Kaikki eivät kuitenkaan tuota mediaan sisältöjä: valtaosa toimittajista on valkoisia, harva toimittaja on myöskään maahanmuuttaja.
Mitä väliä sillä on?
Ihonvärillä ei itsessään olekaan väliä, vastaa kysymykseen kirjailija ja Ruskeat tytöt -median päätoimittaja Koko Hubara pääkirjoituksessaan vuonna 2017. Mutta sillä on väliä, ymmärtääkö toimittaja, miten se vaikuttaa lehtijutun syntyyn. Erityisen tärkeää tämä on hänen mukaansa etenkin silloin, kun tekstissä käsitellään ei-valkoisuutta, maahanmuuttoa tai rasismia.
Esimerkiksi maahanmuuttajat ovat mediassa paljon esillä, mutta kerrotaanko heistä?
Tapa, jolla toimittaja käsittelee omaa asemaansa, vaikuttaa siihen, millaista todellisuutta hän erilaisten representaatioiden kautta työssään rakentaa. Representaatioiden muodostumiseen vaikuttavat kuitenkin toimittajan oman ymmärryksen lisäksi lukuisat muutkin asiat, kuten alan konventiot ja työprosessiin osallistuvat kollegat.
Kandidaatintutkielmassani selvitin, miten maahanmuuttajien roolit muodostuvat journalistisessa työprosessissa ja millaiset tekijät niihin vaikuttavat. Maahanmuuttajien representaatiot ovat saaneet jo pitkään huomiota alan tutkimuksessa, mutta niiden taustalla vaikuttavia asioita ei ole näkemykseni mukaan vielä tutkittu riittävästi. Mielestäni tällainen tieto on avainasemassa silloin, kun esimerkiksi rakenteelliseen rasismiin halutaaan puuttua.
Hyödynsin tutkimuksessani kahta menetelmää. Ensin analysoin neljästä Helsingin Sanomien verkkoartikkelista koostuvan tekstiaineiston kriittistä diskurssianalyysia hyödyntäen. Artikkelit löytyivät verkkosivujen hakukoneesta hakusanalla “maahanmuuttaja”. Löytämäni diskurssit ovat toiseuden diskurssi, uhridiskurssi, pärjääjädiskurssi ja edustajadiskurssi. Kunkin sisältä nimesin rooleja, joita artikkeleissa siteeratut henkilöt saivat. Tämän jälkeen haastattelin kolmen analysoimani artikkelin kirjoittajia selvittääkseni kuinka nämä roolit ovat rakentuneet.
Haastattelemani toimittajat olivat yhtä mieltä siitä, että maahanmuuttajista pitäisi kirjoittaa monipuolisesti ja erilaisista näkökulmista. On tylsää, jos joku joka on tullut muualta ei voi koskaan puhua mistään muusta kuin siitä, että hän on tullut muualta, yksi haastateltavista toteaa. Hän pitää tärkeänä, että maahanmuuttajia olisi mukana myös jutuissa, joissa he eivät olisi ensisijaisesti maahanmuuttajia.
Haastatteluissa pohdittiin myös, milloin henkilön maahanmuuttajuutta on tarpeellista korostaa. Lipsuuko kirjoittajan huomio huomaamatta maahanmuuttoon aina kun jutussa esiintyvä henkilö sattuu olemaan maahanmuuttaja? Esimerkiksi yksi analysoimistani teksteistä oli osa Työvuoro-juttusarjaa, jonka tarkoitus on tutustua työn tekemiseen yhden ihmisen kautta. Artikkelin ihmiset ovat maahanmuuttajia, joten maahanmuutto oli valikoitunut myös laivasiivoojista kertovan jutun näkökulmaksi.
Maahanmuuttaja on terminä hankala: se niputtaa kirjavan joukon ihmisiä kategoriaan, johon liitetään julkisessa keskustelussa paljon haitallisia ja toiseuttavia stereotypiota. Toisaalta kategorisointi on joskus välttämätöntä, sillä tiettyä ihmisryhmää koskevia ongelmia on hankala käsitellä ilman ryhmän nimeämistä. Luokittelu voi myös toimia väylänä, jonka kautta stereotypioita on mahdollista purkaa. Tällöin toimittajan on kuitenkin oltava tarkkana siitä, minkälaisia rooleja kategoriaan tulee yhdistäneeksi.
Kukaan haastateltavista ei myöntänyt, että olisi jutussaan tietoisesti rakentanut henkilölle minkäänlaista roolia. Sen sijaan he korostivat halunneensa antaa henkilöstä aktiivisen kuvan. Kaikilla haastateltavilla tuntui kuitenkin olevan selkeä käsitys siitä, minkälaista kuvaa he eivät henkilöstä halunneet antaa. Näitä stereotypioita pyrittiin purkamaan tietoisilla valinnoilla kirjoitusvaiheessa.
Toisinaan roolit olivat ikään kuin ennalta määrättyjä. Näin oli erityisesti uutisellisten tekstien kohdalla, jolloin henkilöstä kerrottavat asiat olivat tiukasti aiheeseen sidottuja. Näissäkin tapauksissa representaatioihin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa. Vaikka ryhmien nimeäminen olisi ongelmien esiintuomisen kannalta välttämätöntä, voi kategorioita myös hieman kiertää. Esimerkiksi yhdessä aineiston tekstissä henkilö on “lähtenyt Nigeriasta” ja “anonut turvapaikkaa”. Hän ei siis ole nigerialainen eikä turvapaikanhakija. Tällaisilla valinnoilla voidaan välttää ihmisten identiteettien kuvaaminen staattisina ja korostaa aktiivisuutta, jota myös haastatteluissa peräänkuulutettiin.
Mikäli aihe tarjoaa liikkumavaraa, voi sanavalinnoilla pelata tätäkin enemmän. Yksi haastateltavista toimittajista oli esimerkiksi päättänyt, ettei käytä sanaa “maahanmuuttaja” ollenkaan. Tavoitteena oli tehdä juttu, jossa maahanmuuttaja ei olisi ensisijaisesti maahanmuuttaja. Artikkeli kuitenkin päätyi mukaan tutkimukseen juuri kyseisellä hakusanalla. Sana oli lisätty käsittelyvaiheessa ingressiin, minkä jälkeen kirjoittaja oli toivonut sen poistamista. Toimituksessa kuitenkin vedottiin kiireeseen ja sana jäi niille sijoilleen. Myös toinen aineiston teksteistä oli aluksi otsikoitu siten, että henkilön maahanmuuttajuus korostui tavalla, joka oli toimittajan intentioiden vastainen.
Esimerkit havainnollistavat, kuinka myös institutionaaliset prosessit voivat vaikuttaa representaatioihin toimittajan omista tarkoitusperistä tai aiheesta riippumatta. Idealistinen asenne ei auta, jos toimituksissa on liian kova kiire. Jos toimittajan resurssit pohtia jutuissa syntyviä rooleja ovat rajalliset, vielä vaikeampaa niiden pohtiminen on henkilölle, joka keksii kiireessä vetävää otsikkoa jonkun muun kirjoittamaan juttuun.
Vaikka rajasin aiheen maahanmuuttajiin, ovat tulokset sovellettavissa myös esimerkiksi rodullistettujen ihmisten representaatioihin. Aiheet lomittuvat myös julkisessa keskustelussa, jossa maahanmuuttajat käsitetään usein ei-valkoisiksi ja toisinpäin: rodullistettuja ihmisiä kohdellaan usein maahanmuuttajina, vaikka he eivät sitä olisi.
Niin kauan kuin toimittajista valtaosa on valkoisia, aiheeseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Etnosensitiivisyys pitäisi tuoda konkreettisemmaksi osaksi käytännön työtä. Tämän ei tule olla yksin toimittajan vastuulla, vaan toimituksissa voitaisiin kehitellä kaikille yhteisiä ohjenuoria, joita voitaisiin seurata silloin, kun kohdalle osuu “maahanmuuttaja-aihe”.
Stipendiblogin kirjoittaja palkittiin MEDIA-ALAN TUTKIMUSSÄÄTIÖN STIPENDIKILPAILUSSA.
