Riitta Tammi väitteli taiteen tohtoriksi 4. helmikuuta 2016 Aalto ARTS:issa. Viestintäalan tutkimussäätiö tuki väitöskirjatyötä. Tässä tuoreen tohtorin blogi väitökirjan päällimmäisistä huomioista.
Satojen ja taas satojen medianimikkeiden valikoimasta napataan itselle sopivimmat nimikkeet jatkuvaan käyttöön mutta kilpailu nimikkeille varatusta ajasta on kova.
Mediamaisema on pirstaloitunut. Päivän uutisia eivät tarjoa ainoastaan sanomalehti ja televisio vaan myös sosiaaliset mediat, aikakauslehtityyppisiä sisältöjä seurataan printin lisäksi blogeista, podcastit tarjoavat vaihtoehdon kansallisille radiokanaville ja audiovisuaalisia sisältöjä katsotaan television lisäksi Youtubesta ja kanavien omista verkkopalveluista. Tämä tapahtuu usein mobiililaitteella milloin ja missä huvittaa.
Väitöstutkimuksessani tutkin eri lukija- ja käyttäjäryhmien sitoutumista medianimikkeisiin, erityisesti aikakauslehtiin. Tutkimuksen taustalla on kysymys siitä miten ja miksi ihmiset valitsevat säännölliseen käyttöön tietyt medianimikkeet satojen, jopa tuhansien joukosta.
Eri ikäryhmien henkilökohtaisten mediamaisemien välillä on huomattavia eroja suosituimpien medioiden ja genrejen välillä, mutta mediamaisemat ovat myös hyvin eri kokoluokkaa. 45–55-vuotiaat Kotilieden ja Suomen Kuvalehden lukijat seurasivat useita kymmeniä nimikkeitä, monet jopa yli sataa, mutta 18–25-vuotiailla henkilökohtaiset mediamaisemat jäivät muutamaan kymmeneen nimikkeeseen.
Vanhemmissa ikäryhmissä lukijoiden mieltymykset ovat samoja kuin kansallisten tutkimuslaitosten suosituimmat nimikkeet kuten Helsingin Sanomat, iltapäivälehtien verkkosivut tai YLEn uutiset.
Medialukiolaisten ja nuorten aikuisten ryhmissä valinnat olivat selvästi yksilöllisempiä ja useammin verkossa. Blogien kirjo, Youtuben tietyt kanavat sekä ulkomaiset keskustelupalstat, pelit ja televisio-ohjelmat liittyivät käyttäjien yksilöllisiin kiinnostuksen kohteisiin. Nuoremmat osallistujat arvostivat bloggaajien ja tubettajien henkilökohtaista ääntä ja vertaisten tuottamaa sisältöä.
Medioiden merkityksen katsotaan usein kytkeytyvän sisältöön. Sen sijaan tutkimuksessani korostuivat arjen rutiinit ja sosiaaliset suhteet jotka vaikuttavat nimikkevalintoihin. Eräs lukija perui sanomalehtitilauksensa tutkimukseen kuuluvalla mediapäiväkirjajaksolla ja oli hauska seurata kuinka hän etsi korvaajaa aamun uutistarpeeseen. Lopulta lehden korvasivat Suomen Kuvalehti ja uutissivusto. Tärkeämpää tässäkin tapauksessa oli se joka-aamuinen rutiini, eikä välttämättä se tietty lehtibrändi.
Myös suhde aikakauslehtiin rakentuu sisältöjen lisäksi käytäntöjen tasolla. Tekniikan Maailman, Kotilieden ja Suomen Kuvalehden lukijat arvostivat lehteä silloin kun lehti vastasi sille annettuun tehtävään, kuten hyödyllisen tai ajankohtaisen sisällön tarjoamiseen. Sitoutumista lisäsivät myös lehtisisältöjen yhteys lukijan elämään ja jaettu arvomaailma. Esimerkiksi Kotilieden nykyiset lukijat kokivat lehden julkkiksettoman sisällön ja realistisen äänen itselleen läheiseksi.
Saatavilla oleva mediavalikoima on käytännössä yhteydessä nimikkeisiin sitoutumiseen. Elämäntilanteet ja kiinnostuksen kohteet vaihtelevat jolloin henkilökohtaiset mediamaisemat luonnollisesti muuttuvat ja nimikkeet korvataan itselle läheisemmiltä tuntuvilla.
Erityisesti 45–55-vuotiaat osallistujat kokivat ajoittain jopa ahdistavaksi postiluukusta tulevien lehtien määrän ja jatkuvat verkkosyötteet, joten he valikoivat nimikkeiden joukosta tärkeimmät ja keskittyivät niihin.
Verkon mediakäytännöillä on vaikutus myös ihmisten printtisuhteisiin. Esimerkiksi monet Suomen Kuvalehden entiset ja nykyiset lukijat seurasivat samantyyppisiä ulkomaisia nimikkeitä verkon kautta, jolloin nämä tarjosivat saman sisällön aiemmin kuin Suomen Kuvalehti. Tällöin painettu lehti voidaan kokea turhaksi sille annettuun tehtävään nähden.
Lisätietoja: Riitta Tammi, 050 3559660, riitta.tammi@aalto.fi
Kuvia väitöstilaisuudesta: https://blogs.aalto.fi/mediatutkimus/
Väitöskirja: Engaging with media in the fragmented media environment
