1.10.2017

Harri Heikkilä: Tämä ei ole kirja – sähkökirjan valtavirtaistumisen haasteet

Harri Heikkilä väitteli graafisen suunnittelun alalta torstaina 13. huhtikuuta 2017 Aalto-yliopiston median laitoksesta. Viestintäalan tutkimussäätiö tuki väitöstyötä osana HapLab -hanketta. Väitöstyö ”Tämä ei ole kirja – sähkökirjan valtavirtaistumisen haasteet” on ensimmäinen sähkökirjan leviämisen ongelmiin keskittynyt väitöstyö Euroopassa. Se esittää, että valtavirran kuluttaja edellyttää sähköiseltä kirjalta sellaista käytettävyyttä, jota nykyisistä palveluista on kyennyt tarjoamaan vain lähinnä Amazonin Kindle.

Väitöstyössä käytettävyys määritellään käytön koetun helppouden ja ja hyödyn summaksi kerrottuna käyttökokemuksella. Tämä tarkoittaa, että käytön vaivattomuus ja saatu hyöty voivat jossain määrin korvata toisiaan, mutta kumpikaan niistä ei korvaa heikkoa käyttökokemusta.

Käyttökokemus taas koostuu tutkimuksen mukaan sähkökirjassa ei vain sisällöstä, vaan myös lukuohjelmasta ja käytetystä laitteesta sekä niitä ympäröivästä palveluinfrastruktuurista. Siksi sähkökirjaa tulisikin lähestyä alustana. Eikä riitä, että alustan tasot ovat itsessään käytettäviä, niiden tulisi toimia myös yhdessä saumattomasti.

Esimerkiksi lukuohjelman tasolla käyttökokemuksen kannalta merkitsevä asia on helppo selailtavuus ja hyvä paikantaju ja tähän väitöstyö esittää myös omia ratkaisuja osana tutkimuksen löydösten perusteella mallinnettua kokeellista sähkökirjakonseptia, joka on samalla osa keskustelua sähkökirjan tulevasta muodosta.

Tutkimukseen sisältyy ensimmäinen laajamittainen sähkökirjatutkimuksen katsaus suomeksi ja sähkökirjan historiallisen kehityksen analyysi. Analyysia tukevat asiantuntijoiden haastattelut.

Harri Heikkilä (TaT, VTM) on toiminut visuaalisena suunnittelijana 30 vuotta sekä opettanut Aalto-yliopistossa käyttäjäkeskeistä muotoilua, vuorovaikutteista suunnittelua ja julkaisemista uusille alustoille. Hän on myös toiminut tutkijana erikoisalanaan sähkökirjat ja kosketusnäyttöisille laitteille suunnittelu. Heikkilän väitöstyö on saanut Viestintäalan tutkimus ja kehittämissäätiön tukea.