Jenni Pohtala tutkii väitöskirjatyössään, miten suoratoisto vaikuttaa sovittamiseen ja videotarinankerrontaan erityisesti sovitetuissa sarjoissa. Työ sisältää haastatteluja suoratoistosarjojen parissa työskennelleiden kanssa sekä tuoteosan, jossa haastattelulöydöksiä testataan käytännössä luomalla uusi suoratoistosarjasovitus.
Kirjoitin väitöskirjani tutkimussuunnitelman keskellä koronapandemian myllerrystä. Tuolloin vaihdoin työpäivien jälkeen vapaalle niin kuin monet muutkin ympäri maailmaa – istahdin sohvalleni ruudun äärelle. Poikkeusolot osoittautuivat suoratoistopalveluiden kultakaudeksi. Kun pandemia yhtäkkiä pakotti ihmiset pysymään kotioloissa, nousi erilaisten videosisältöjen kulutus, jopa maratonkatselu, suosituimpien ajanviettotapojen joukkoon. Usean suoratoistoyrityksen katselijaluvut lähtivät nousukiitoon. Samaan aikaan, kun houkuteltiin uusia potentiaalisia tilaajia, täytyi jo olemassa olevista pitää kiinni tarjoamalla yhä uusia sisältöjä.
Rajoitusten poistuminen näkyi notkahduksena sekä tilausten että sittemmin videotuotantojen määrissä. Silmäpareista kilpailusta tuli koronan jälkeisessä maailmassa kovaa, mutta suoratoistopalvelut jäivät yhä osaksi kotitalouksien arkea. Tekijänoikeusjärjestöjen Teoston, TONOn ja Kodan vuonna 2024 teettämän tutkimuksen mukaan 86 prosenttia 12–65-vuotiaista suomalaisista käyttää televisio-ohjelmien ja elokuvien suoratoistopalveluita. Verrattuna kaksi vuotta aikaisempaan tutkimukseen kasvua on tullut neljä prosenttiyksikköä. Tällä hetkellä suoratoistokenttä vaikuttaisi hakevan taas seuraavaa ja taloudellisesti kestävämpää muotoaan yhä jokseenkin kaoottisessa maailmantilanteessa.
On ollut äärimmäisen mielenkiintoista seurata nopeasti elävää suoratoistoilmiötä osana väitöskirjatyötä. Kirjoittaessani tutkimussuunnitelmaani neljä vuotta sitten aiheen tiimoilta oli vielä vähemmän julkaisuja saatavilla. Tuolloin oli kuitenkin jo nähtävissä, että ilmiö tulee vaikuttamaan useaan osa-alueeseen katselukokemuksesta audiovisuaalisiin tuotantoihin, ja tämä vaikutus tulee todennäköisesti yhä jatkumaan. Itseäni on videoiden parissa työskennelleenä kiehtonut erityisesti se, miten nämä vaikutukset heijastuvat videoiden suunnitteluun ja tekemiseen. Yksi näkyvimmistä muutoksista on, että ilman tarkkaan määriteltyjä ohjelmaslotteja videosisällöt voivat ottaa suoratoistoalustoilla yhä moninaisempia muotoja. Sarjoissa jaksojen pituudet saattavat liikkua aina vartista täyspitkään elokuvaan.
Se, miltä videotuotannot tulevaisuudessa näyttävät, on yhä kysymysmerkki. Miten esimerkiksi tekoäly tai virtuaalinen todellisuus tulevat mahdollisesti vaikuttamaan sisältöihin ja niiden tuottamiseen? Tällä hetkellä varmaa on se, että osa vapaa-ajastani tulee jatkossakin kulumaan suoratoistopalveluiden äärellä, niin kuin monen muunkin ympäri maailmaa.
Media-alan tutkimussäätiö myönsi Pohtalalle jatko-opintoapurahaa väitöskirjatyöhön vuosina 2023 ja 2024.
