Media-alan tutkimussäätiön Think Ink -innovaatiokilpailun voittajat on valittu. Pääpalkinnon 80 000 euroa saa Hiphei Hybridi, joka on sovellus ympäristökasvatukseen lapsille ja aikuisille.
Jaetulle toiselle sijalle pääsivät tieteellisten tekstien ketterä julkaisumenetelmä Agile Publishing ja lokaatioperusteinen tarinankerronnallinen sovellus Polku. Kolmanneksi sijoittui monimediallisesti ilmastonmuutoksesta lapsille ja lapsiperheille kertova Tellustajat. Suuruudeltaan 80 000–10 000 euron palkinnot on tarkoitettu ideoiden jatkokehittämiseen.
Kilpailun voittaja Hiphei Hybridi on ympäristökasvatukseen suunniteltu satupedagoginen sovellus. Sovellus antaa lapsille ja aikuisille mahdollisuuden osallistua yhdessä konkreettiseen ja interaktiiviseen työhön ympäristön hyväksi. Hiphei Hybridi yhdistää toisiinsa sadun, siihen liittyvän pelin ja interaktiivisen toimintaoppaan, joiden avulla kuka tahansa voi löytää ideoita ympäristön puolesta toimimiseen.
”Olen kirjoittanut kymmeniä kirjoja lapsille ja nuorille ja käsitellyt niissä erityisesti luonnon ja ihmisen suhdetta. Kun Think Ink- kilpailussa etsittiin uusia digitaalisen tarinankerronnan ratkaisuja ja konsepteja mediassa ja oppimisessa, tuntui kuin palaset olisivat loksahtaneet paikoilleen. Kaikki hyvä alkaa lapsuudesta, niin myös rakkaus luontoa kohtaan. Globaali tietojen, taitojen ja kokemusten välittäminen auttaa meitä ja seuraavia sukupolvia hyväksymään erilaisuuden, löytämään luonnon monimuotoisuuden ja yhteistyön voiman”, Hiphei Hybridin Esko-Pekka Tiitinen kertoo.
”Seuraava askel on koota kaikki yhteistyötahot saman pöydän ääreen, piirtää rajaton maailmankartta ja toteuttaa sovellus käytännössä, pitäen mielessä Epikuroksen ajatuksen: Onnellisen elämän avaimia ovat ystävyys, vapaus ja elämän pohtiminen”, hän sanoo.
”Hiphei Hybridi erottui muista finalisteista resilientillä ympäristökasvatussuunnitelmallaan ja vaikuttavalla toteutuksellaan. Nerokkaassa, pelillistetyssä sovelluksessa yhdistyy monta yhteiskunnalle ja media-alalle tärkeätä osaa. Innolla seuraamme, mitä kaikkea tämän tiimin sovellus vielä saavuttaa”, tuomariston jäsen ja Media-alan tutkimussäätiön johtaja Noora Alanne kertoo.
Kilpailussa jaetulle toiselle sijalle tulivat Agile Publishing ja Polku, jotka kummatkin pääsevät edistämään ideaansa 25 000 euron palkintosummalla. Agile Publishing on ajankohtaisen tieteellisen tiedon julkaisumenetelmä, jonka tavoitteena on tuottaa kommentoinnin ja kansalaiskeskustelun jälkeen laadukas vertaisarvioitu tieteellinen kirjoitus. Polku-sovellus tarjoaa käyttäjälle tarinallisen kokemuksen lokaatioperusteisen puhelinsovelluksen avulla käyttäjän liikkuessa fyysisessä tilassa paikasta toiseen.
Kolmannelle sijalle yltäneelle Tellustajille myönnettiin 10 000 euron palkinto. Tellustajat tarjoaa kannustavaa tarinankerrontaa ilmastonmuutokseen eläinhahmojen avulla. Monimediallinen kokonaisuus opettaa lapsille kestävämpiä elämäntapoja ilon kautta.
Media-alan tutkimussäätiö järjesti Think Ink -kilpailun nyt viidettä kertaa. Digitaalisen tarinankerronnan teema haastoi eri tahot kehittämään ratkaisuja ja konsepteja mediaan ja oppimiseen liittyen. Tuomaristo valitsi kilpailuun lähetetyistä ideoista finaaliin seitsemän.
Tutustu tarkemmin Think Ink 2020 kilpailutehtävään sekä finalistien ideoihin.