Sonja Haapalan pro gradu -tutkielma käsitteli tekoälyn mahdollisia vaikutuksia suomalaisiin uutistoimituksiin tulevaisuudessa. Haapala palkittiin Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
Tekoäly on saanut viime vuosina osakseen yhä enemmän ja enemmän huomiota, ja tällä hetkellä siihen kohdistuu valtavasti potentiaalia sekä odotuksia. Tekoälystä povataan aikamme merkittävimpiä teknologioita, ja jotkut tohtivat kutsua sitä jo disruptioksi. Kehitysoptimismin ohella tekoälyyn liitetään myös uhkakuvia, ja monet tekoälyyn liittyvät eettiset ongelmat tulevat olemaan vailla vastauksia vielä pitkään.
Kiinnostukseni tulevaisuuteen ja uusiin teknologioihin sai minut valitsemaan tekoälyn pro gradu -tutkielmani keskipisteeksi. Koneiden tuottaessa tekstiä ja kuvaa yhä älykkäämmin on ilmeistä, että journalismin ja teknologian suhde vaatii pikaista uudelleentarkastelua. Työssäni pyrin selvittämään, kuinka tekoälyä hyödynnetään suomalaisissa uutistoimituksissa tulevaisuudessa ja millaisia tulevaisuuskuvia journalismin sekä tekoälyn parissa toimivilla ammattilaisilla on tekoälyn roolista osana journalismia. Lähdin etsimään vastauksia näihin laajoihin, kunnianhimoisiin kysymyksiin yhdistelemällä kahden eri tieteenalan, journalistiikan tutkimuksen sekä tulevaisuudentutkimuksen, perinteitä ja metodologiaa.
Tulevaisuudentutkimus on tieteenalana kiinnostava, sillä sen tavoitteena on tuottaa tietoa asioista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet. Se ei kuitenkaan ole ennustamista, vaan ennakoimista, joka perustuu nykyhetken ja historian kehityskulkujen analysointiin – mielikuvitusta, luovuutta ja yllätyksellisyyttä unohtamatta.
Tältä pohjalta toteutin kevättalvella 2023 haastattelututkimuksen, johon osallistui kuusi journalismin ja tekoälyn tai automaation parissa työskentelevää ammattilaista kolmesta suomalaisesta mediasta: Helsingin Sanomista, Yle News Labista ja STT:ltä. Toteuttamissani teemahaastatteluissa vein ammattilaiset matkalle tulevaisuuteen. Pyysin heitä kuvittelemaan ja kuvailemaan erilaisia tekoälyn ja journalismin tulevaisuuksia viiden, viidentoista ja kahdenkymmenenviiden vuoden päähän. Laadullisen sisällönanalyysin keinoin tunnistin haastatteluaineistostani ammattilaisten tulevaisuuskuvia sekä tekoälyn käyttöönottoon vaikuttavia tekijöitä. Lopuksi muodostin näiden pohjalta erilaisia skenaarioita tekoälyn tulevaisuuksista suomalaisissa uutistoimituksissa.
Haastatteluja tehdessäni huomasin, että niihin osallistuneet ammattilaiset suhtautuivat tulevaisuuteen uteliaasti ja erilaisia vaihtoehtoja pohtien. Heidän esittämänsä tulevaisuuskuvat olivat usein toiveikkaita ja optimistisia. Optimismin keskellä ammattilaiset kuitenkin tunnistivat, että muutos vaatii uutisorganisaatioilta resursseja sekä tahtoa, mikä ei ole itsestäänselvyys.
Valtaosa haastateltavista jakoi usein tekoälyn ja automaation yhteydessä puhuttavan ajatuksen ihmistyön täydentymisestä; vain harva uskalsi kuvitella tulevaisuutta, jossa tekoäly todella korvaisi ihmisjournalistit täysin tai lähes kokonaan, vaikka useat kertoivatkin uskovansa, että “kaikki mikä on automatisoitavissa, automatisoidaan”. Yksi tutkimukseni tulevaisuuskuvatyyppi edusti näkemystä, jossa automaatio on korvannut ihmisen, mutta yhtä haastateltavaa lukuun ottamatta tällaista tulevaisuuskuvaa pidettiin lähtökohtaisesti epätoivottavana, jopa dystooppisena. Tämä kertoo ammattilaisten vahvasta halusta pitää ihminen kiinteästi osana journalistista prosessia tekoälyteknologian ja automaation kehittyessä.
Huomionarvoista on myös se, ettei kukaan ammattilaisista esittänyt haastatteluissa sellaista vaihtoehtoa, että suomalaisissa toimituksissa ei käytettäisi tulevaisuudessa lainkaan tekoälyä. Tekoälyn mahdollisuuksien suhteen kaikkein pessimistisemmässäkin tulevaisuuskuvassa kyseisellä teknologialla on merkittävä rooli vähintään toimitustyön taustaprosesseissa. Useat haastateltavat vertasivat tekoälyn olevan tulevaisuuden maailmassa samanlainen itsestäänselvyys kuin sähkö tai tietokoneet. Kaikki ammattilaiset olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tekoälyn rooli haastatteluhetkellä, eli vuoden 2023 alussa, oli suomalaisissa toimituksissa hyvin pieni tai olematon.
Skenaariotyöskentelyn metodeja hyödyntäen muodostin tutkimukseni lopussa kolme skenaarioluonnosta tekoälyn vaikutuksista suomalaisiin toimituksiin vuonna 2035. Ne kuvaavat, kuinka tekoäly muuttaa tulevaisuuden uutistoimituksia käytännössä.
Ensimmäisessä skenaarioluonnoksessa, Vapautta ilman vastuuta, olematon tekoälyyn liittyvä lainsäädäntö ja toimitusten muutosjohtamisen puuttuminen on johtanut myös tekoälyn käyttöön vaadittujen taitojen ja pelisääntöjen puuttumiseen. Seurauksena on ongelmia lähdesuojan pitämisessä ja vastuukysymyksissä.
Skenaariossa 2, Uudet työkalut, uudet toimittajat, tekoälyn tuominen toimituksiin rytinällä on johtanut vanhempien sukupolvien irtisanoutumisiin ja journalististen ydintaitojen heikkenemiseen.
Kolmannessa skenaarioluonnoksessa, Kohti eettistä tekoälyä, kyseistä teknologiaa suitsiva lainsäädäntö ja toimittajien kasvanut tietotaito on tarkoittanut tekoälyn eettisesti kestävää hyödyntämistä toimituksissa siitäkin huolimatta, että teknologia ei ole juuri kehittynyt nykyisenlaisesta ja on toisinaan hankalasti käytettävää. Tässä skenaariossa tekoälyyn satsaaminen ei välttämättä tarkoittanut kasvavia tuottoja uutisorganisaatioille.
Kolme kokoamaani skenaarioluonnosta päätyivät edustamaan melko osuvasti erilaisia muutoksen teemoja. Ensimmäisen skenaarion maailmaa voisi kuvailla kaaokseksi, sillä sieltä puuttuvat säännöt ja tekoälyn käyttöä toimituksissa leimaa tilannekuvan ja hallinnan puuttuminen. Toinen skenaarioluonnos on malliesimerkki vallankumouksesta, jossa uusi teknologia ja uusi toimittajasukupolvi ovat muuttaneet toimituksen käytäntöjä ja journalisti-identiteettiä merkittävästi ja verrattain lyhyessä ajassa. Kolmannen skenaarion tarinaa taas kuvaa maltillisen kasvun ideaali, ja se edustaa monilla tavoin jopa toivottavaa kehitystä. Siinä muutos ei tapahdu liian nopeasti ja se myös juurtuu osaksi toimitusarkea.
Pro gradu -tutkielmani motiivina oli tulevaisuustiedon tuottaminen nykymaailmassa, jossa kehitys ja muutos kiihtyvät jatkuvasti. Jatkuva muutos voi pahimmillaan johtaa vauhtisokeuteen tai toisessa ääripäässä jatkuvaan selviytymistaisteluun alalla, jota leimaavat haasteet ansaintalogiikassa, yleisöjen pirstaloitumisessa ja uusien media-alustojen jatkuvassa ryöpsähtelyssä, vain muutamia mainitakseni. On tärkeää, että tekoälyyn ja sen mahdollisuuksiin osataan suhtautua kriittisesti teknologian rajat tunnistaen.
Useat haastattelemani ammattilaiset uskoivat, että 2020-luku tulee olemaan ratkaiseva sen suhteen, millainen merkitys tekoälyllä yhteiskunnassamme on tulevaisuudessa. Nyt on siis aika pohtia, millaisessa tulevaisuudessa haluamme elää, ja missä emme. Kaikki alkaa erilaisten mahdollisuuksien kartoittamisesta.
Tutkielma Trepo-julkaisuarkistossa
Sonja Haapala palkittiin tutkielmastaan Media-alan tutkimussäätiön stipendikilpailussa.
